keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Rakkaat neurotyypilliset; Miten tuntee normaali?

Kun luin eritysherkkyydestä minulla heräsi kysymys, johon en ole vielä saanut vastausta.
Millä tavalla tuntee ei-erityisherkkä? Tähän kysymykseen minulle ollaan yritetty vastata niin, että ''Noh sillä tavalla miten eritysherkkä ei tunne asioita''. Mutta tämä ei oikeastaan kerro minulle yhtikäs mitään mistäkään. Mahdollisuuksia miten erityisherkkä ei tunne on lukematon määrä, yhtä paljon kuin ajattelijoita on. 

Kun olen lukenut ja ottanut selvää autismista/aspergerista minulle on herännyt samanlainen kysymys. Miten ei autisminkirjoilla oleva eli neurotyypillinen ajattelee, tuntee, toimii... Tähän taas saan saman vastauksen, että ''no silleen niinku aspergerit ei ajattele ja toimi'' ja ehkä vielä pahempaa ''silleen niinku normaalit ihmiset''. Ei, ei kerro minulle yhtikäs mitään.

Mitä normaalius on? Kuka määrittelee normaalin? Valtaväestö?



Asperger vs. persoonallisuushäiriöt

Huomioithan, että nämä ovat omia pohdintojani ja ajatuksiani.

Ensimmäinen askel näiden kahden erojen havainnointiin on ymmärrys siitä, ettei asperger/autismi ole sairaus vaan henkilön normaalitila. Asperger ja autismi kuvailee henkilön omaa persoona. Persoonallisuushäiriö kuvailee henkilön sairautta.

On myös hyvä ymmärtää mitä eroa on yleisesti hyväksyttävällä, jota myös normaaliksi kutsutaan, ja henkilön omalla normaalilla tilalla.

Erilaiset persoonallisuudenhäiriöt ovat syntyneet ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Ne ovat siis sairauksia, kuten muutkin mielenterveydenhäiriöt. Persoonallisuushäiriöt ovat häiriöitä, jotka ovat todella lujasti kiinni henkilön omassa persoonassa. Tämän takia katsotaan, että niistä on vaikeampi parantua kuin muista mielenterveydenhäiriöistä, kuten vaikkapa tyypillisestä masennuksesta.

Persoonallisuushäiriöistä on joissain tapauksissa kuitenkin mahdollista parantua. Henkilö, joka on autisminkirjoilla ei voi missään tapauksissa ''parantua'' autismista.

Persoonallisuushäiriöissä ihmisen toimintaa ohjaa jokin pelko, toisin kuin autisminkirjon henkilöllä toimintaa ohjailee hänen oma persoona, mielenkiinnonkohteet, ajattelutapa jne.

Tämän lisäksi eroja on se, että henkilö, joka on autisminkirjoilla voi sairastua persoonallisuushäiriöön. Mutta henkilö, jolla ei ole aspergeria/autismia ei voi sitä ''saada''. Henkilöitä jotka eivät kuulu autistinkirjonpiiriin kutsutaan neurotyypillisiksi.

Yhdeksi eroavaisuudeksi voi myös luetella sen, että eri persoonallisuushäiriöiden kriteerit ovat aina samat. Jos et täytä kriteereitä, ei sinulla ole häiriötä tai sinulla on jotain muuta. Autismin/aspergerin diagnoosin kriteerit eivät kuitenkaan ole samat ja paljon joustavammat, joka johtuu siitä, että jokainen autismikirjolainen on oikeasti aivan erilainen.


Ero on siis oikeastaan aika yksinkertainen.


Hankalaa näiden kahden erottamisesta tekee sen, että erilaiset persoonallisuushäiriöt ja asperger/autismi näyttäytyvät ulkopuolisen silmin hyvin saman tyyppisinä. Eli ''oireet'' voivat olla samanlaisia. Ero on kuitenkin todella selvä jos tarkastellaan henkilön motiiveja toimia.

Mutta me kun emme voi katsoa toisten aivoihin ja luetella tarkalleen miten henkilö tuntee ja kokee maailman.


Saatanan autisti



Tämä ei ole keksitty juttu tai edes liioiteltu,


joitain kuukausia sitten olin kävelemässä kadulla, kun taas ymmärsin ja tavallaan hyväksyin, että autismi/Asperger on ehkä ratkaisu kysymyksiini, ongelmiini ja vaikeuksiini. (''taas'' siksi koska olin toki ajatellut asiaa enemmänkin) Eli ratkaisu oikeastaan kaikkeen elämässäni. Se hymyilytti minua ja mielessäni sanoin itselleni: ''Olen Asperger/autistinen!''


Sitten, samalla hetkellä, joku nuori henkilö, koululainen varmasti, samalla puolen tietä, huusi toiselle henkilölle tai oikeastaan useammalle toisella puolella tietä: ''Saatanan autistit!''


Tässä kohtaa joku olisi ehkä purskahtanut itkuun. Ja minusta tuntui, että minunkin pitäisi nyt itkeä. Mutta minä pidättelin nauruani. Se oli niin kummallinen ja hassu hetki. Kuin maailma olisi toivottanut minut tervetulleeksi autismin -maailmaan! Koska sitähän se on. Minä taidan olla oikeasti se kuuluisa ''saatanan autisti''- jota viljellään ympäri maailmaa.


Olen jo pitkä aikaa pohtinut, että mitä mieltä muut ovat tästä asiasta: Ihmisellä on autismi vai ihminen on autistinen? Voiko ihmisellä olla autismi vai onko hän sellainen? Onko siis oikein kutsua henkilöä autistiseksi (siinä mielessä, että hän on oikeasti autistinen/hänellä on autismi?)


Minun mielestäni autismi on osa ihmistä, eikä hänellä ''ole'' sitä. Aivan kuin hiljainen on on hiljainen, eikä hänellä ole hiljaista. Ja niin kuin neurotyypillinen on neurotyypillinen, eikä hänellä ole neurotyypillistä.


Olen saanut sen kuvan, että autisti- sanaa käytetään haukkumasanana, niin kuin yllä olevassa tarinassani, ja siksi tämän sanan käyttö aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. Monet tarkoittavat pahaa käyttäessään autisti- sanaa ja uskon, että sen takia monet ottavat sen myös loukkauksena. Voinko käyttää autisti- sanaa vai en? Ottaako henkilö sen loukkauksena?


Jos kertoisin kaverilleni, että ''hei, mä olen autistinen'', voin kuvitella hämmentyneen reaktion. Hän rupeaisi nauramaan ja ottaisi sen vitsinä. Tai sanoisi, että kuka niin on sanonut, älä kuuntele niitä. Autisti- sanasta on tullut yhteiskunnassa vitsi ja negatiivinen sana. Vaikka todellisuudessa se ei minun mielestäni ole sitä.

Minun mielestäni on oikein käyttää autisti- sanaa silloin kun se on neutraalissa- tai positiivisessa- mielessä tarkoitettua. Tähän olin kirjoittamassa pitkän litanian siitä kuka saa ja ei saa käyttää sanaa autisti. Millaisissa tilanteissa ei saa käyttää ja saa käyttää. Mutta siitä tulikin liian monimutkainen juttu.


Tärkeintä on oikeastaan vain se, että sitä sanaa käytetään oikein ja hyvässä mielessä. Ja jos ei ole varma asiasta, niin silloin voi ja täytyy mennä siihen turvallisempaa vaihtoehtoon eli ''henkilöllä on asperger/autismi''.




maanantai 29. tammikuuta 2018

Tietoa autismista ja aspergerista



Ihmiset voidaan jakaa moneen eri ryhmään heidän persoonallisten piirteidensä perusteella. On hiljaisia ja puheliaita, introvertteja, ekstroverttejä ja ambiverttejä. Kuuntelijoita ja puhujia. Eritysherkkiä ja ei niin herkkiä.





Tiesitkö, että henkilöitä, jotka eivät ole autistisia kutsutaan neurotyyppilliseksi?

Väitetään, että suurin osa ihmisistä on neurotyypillisiä. Tämän takia yhteiskuntamme on ikään kuin rakennettu heidän piirteidensä, käytäntöjen, näkemysten, tapojen ja ajatusten pohjalta. Tätä on alettu kutsumaan normaaliksi.

Nykyään on kuitenkin monessa lähteessä mainittu, että autismi on alidiagnosoitu. Emme oikeastaan siis enää tiedä tai emme koskaan ole tienneet kuinka suuri osa väestöstä on todellisuudessa neurotyypillisiä ja kuinka moni ei. Entäpä jos se mitä kutsumme normaaliksi on päätetty kolikkoa heittämällä?

Miksi autismi on alidiagnosoitu johtuu tiedon puutteesta, ehkä myös siitä, että ihmiset pelkäävät muutosta.




Olen huomannut, että on kansalaisten kesken olemassa väite siitä, että diagnosointi kriteereitä on alennettu tai diagnosointi on ollut yhtä hyvää aina, mutta autistien määrä keskuudessamme on kasvanut ja kasvaa edelleen. Oletetaan, että tämä pitää paikkaansa ja autismi olisi oikeasti uusi juttu maailmassamme ja, että se lisääntyy. Tämä herättää ihmisissä kauhua. Olemme toimineet samalla tavoin ties kuin monia satoja vuosia. Mitä jos neurotyypilliset todellisuudessa olisivatkin vähemmistöä. Asioihin pitäisi tällöin tulla muutos ja asioiden muuttaminen pidemmällä tähtäimellä katsottuna olisi kaikin puolin järkevä ratkaisu. Ei olisi enää kannattavaa tehdä niin kuin olisi parasta vain pienelle osalle ihmiskuntaa. Monet ihmiset, katsomatta siihen mihin lokeroon kuuluu, yrittävät estää tämän. Uusi ja tuntematon pelottaa. Se voi olla yksi syy miksi ihmiset tietoisesti tai tiedottomasti kääntyvät sen puoleen, ettei mitään autismia ole olemassakaan, joka johtaa alidiagnosointiin.


Ennen on itseasiassa vahvasti ajateltukin, että autsimi on jokin sairaus, jonka voi parantaa ja sen parantamiseen yritetään vielä tänäkin päivänä keksiä kaikenlaisia keinoja.





Jokainen saa tietysti uskoa mihin haluaa, mutta minä uskon, ettei autismia voida poistaa ihmisestä. Vaikka se voidaan luetella neurotyyppiseen verrattuna häiriöksi, sairaudeksi ja miksi lie, niin minä uskon, että oli se mitä hyvänsä, niin se tulee, emmekä voi sitä muuksi muuttaa. Tai helpointa on sopeutua ja muuttaa omaa yhteiskuntaamme. Ehkä autismi on luonnon oma keino muuttua muuttuvaan ympäristöön?

Epäloogiset kysymykset

Kun yritin päästä lääkärin juttusille ja minua pompoteltiin vähän ympäri kaupunkia eräs terveydenhoitaja kysyi minulta miksei minulta  ole tutkittu tätä asiaa lapsena? Tai, että miksi tätä ei ole lapsena minulla huomattu?
En osannut vastata.. Se jäi vaivaamaan minua hyvinkin paljon. Oikeastaan, kaikki mitä sama hoitaja kysyi ja sanoi, jäi vaivaamaan minua.
Olen kuitenkin nyt miettinyt asiaa ja tulin siihen lopputulokseen, etten ehkä ollutkaan niin tyhmä kuin minä itse olin ajatellut ja miten hoitaja kohteli minua, vaan kysymyksissä oli virheitä tai ne eivät olleet loogisia. Esimerkkinä juurikin ylemmässä mainistemassani kysymyksessä oli väite, ettei minua ole tutkittu ja väite siitä, ettei kukaan ole huomannut minussa mitään poikkeamaa.
Nämä eivät kuitenkaan pidä paikkaansa.
Näin jälkeen päin asiaa pohdittuani hoitajan käyttäytyminen minua kohtaan oli jokseenkin kyseenalaista ja voisin sanoa myös, että epä-ammattimaista, jopa törkeää.


lauantai 27. tammikuuta 2018

Saippuaa (runo)

Ihmiset tekee niin
otetaan kiinni kontaktia ottamalla.
Mutta aina lipsun pois vauhdilla.
Kaikki nauraa, hämmentyy tai niitä ei vaan kiinnosta.
Haen sillä kuulemma vain huomiota

Ja nyt

saan sinkoilla
ympäri sun huonetta.

Yritän kyllä pysyä paikoillani,
saada otetta sun huoneessasi.

Mutta eihän se mitään auta.

Sitten
sinkoan pois taas
sun ikkunalta.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Olenko tyhmä

Uskon, että moni ihminen joka on mut tavannut on huomannut, että oon jotenki erikoinen, hyvällä ja/tai huonolla tavalla. Mutta harva on ymmärtänyt, että millä tavalla. Sitäkin harvempia on se ees kiinnostanut.
Moni on myös ajatellut et olen jotenkin vain tyhmä. Ja voin sanoa, että jos tyhmyys mitataan sillä perusteella kuin paljon keksin kaikenlaista nokkelaa sanottavaa ja kuin moni ihminen sille nauraa. Tai jos sanonkin jotain nokkelaa nii kuin hyvin ite tajuan, että oon ees sanonu jotain nokkelaa ja ymmärrän miks kaikki nauraa, nii voin todeta, että oon sit ihan hirveän tyhmä. Suurimman osan elämästäni oon viettänyt niin etten tajua yhtään mistä ihmeestä te ihmiset oikein keskustelette ja mitä te oikein nauratte.
Mutta juttu jatkuu vielä. Jos sellanen ei oliskaan tyhmyyden-aste vaan vaikka se kuin hyvin osaa ratkasta tehtävän johon ei oo mitään ohjetta, ei oo mitään kaavoja, ei oo mitään numeroita eikä kirjaimia, kukaan ei voi auttaa, kukaan ei ees tiedä mihin sä tarvisit apua, kukaan ei tunnu ees tajuavan mistä tehtävästä sä oikein puhut ja käskevät sun olemaan ajattelematta asiaa ja unohtamaan. Jos siltikin ratkaisisin tehtävän ja sillä tavalla määritellään tyhmyys, niin siinä tapauksessa olen nero.

Lisää tietoa mihin tehtävään liittyen kirjoituksessa nimeltä Laskukaava

torstai 25. tammikuuta 2018

Vaikeinta on

Minusta alottaminen ei ole haastavin osuus. Haastavin osuus on hyväksyä ettei kaikki mene niin kuin on suunniteltu. Että lopputulos voi olla jotain ihan muuta kuin on ajatellut. Vaikeinta on jatkaa ja hyväksyä virheet.

perjantai 19. tammikuuta 2018

Suunnittelusta

Huh.
Jos totta puhutaan niin väsyttää tämä ainainen suunnittelu. Ja joku voisi siihen sanoa, että älä sitten suunnittele. Ja minä tokaisisin siihen, että suunnittelu on pakollista.
Sitä ei moni muu taida ymmärtää. Että jos en suunnittele sosiaalisia tilanteita, saattaa sattua oikeasti jotain kamalaa. Ei se ole vain minun omaa kuvitelmaa. (tai ehkä onkin?? en minä tiedä) Olen oikeasti todellatodella altis aivan kaikelle. Ja kun sanon kaikelle, niin myös tarkoitan sitä.

Suunnittelu on kuitenkin kamalan väsyttävää ja varsinkin se kun suunnitelmat eivät ikinä toteudu. Koskaan en voi tietää mitä toinen tulee sanomaan ja tekemään. Tästä puhuimme hiljaisessa huoneessakin tänään. Hän ei kuitenkaan tainnut ymmärtää mitä tarkoitin yllättävillä tilanteilla.
Kiusaamiskokemukset olivat vain esimerkkejä siitä mitä saattaa tapahtua jos en suunnittele. No mutta luultavasti ne tapahtuu kuitenkin, vaikka suunnittelisinkin. Mutta jos suunnittelen, minulla on minimaalisen suurempi todennäköisyys estää se tai tehdä asialle jotain. Erittäin pieni mahdollisuus, mutta mahdollisuus kuitenkin.
Mistä olinkaan kirjoittamassa..ai niin, hän ei ymmärtänyt, että se oli vain esimerkki ja, että yllättävillä tilanteilla tarkoitan aivan kaikkea. Sitä mitä tapahtuu ja mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Ikinä en tunnu tietävän sitä. En huomaa enkä ymmärrä. Kaikki tulee yllätyksenä. En sitä kuitenkaan viitsinyt enää siinä vaiheessa mainita, se olisi ehkä kuulostanut teennäiseltä. Tämäkin taitaa kuulostaa jo teennäiseltä..

Yritän vain kuitenkin kertoa, että suunnittelu on tärkeää, jotta minulla olisi edes mahdollisuus osallistua sosiaalisiin tilanteisiin. Enkä vain jumittuisi paikoilleni miettimään mitä tunti sitten tapahtui, kun muut ovat jo käyneet sata muuta keskustelua läpi.

Mutta niin kuin sanoin suunnittelu on todella väsyttävää. Ja sen takia olen nytkin lukittautunut omaan asuntooni ja olen tällä hetkelle sairaslomalla. Kiitos siitä sinä mukava lääkäri, joka kuuntelit.

En minä jaksa nyt suunnitella. Vähän aikaa jos saisin olla ihan rauhassa kiitos.

Vogmask testauksessa (video)


19.1.2018:
-Ensimmäinen ajatus vogmaskista oli, että onpas pieni. Olin ajatellut, että se olisi suurempi käsissä. Kuitenkin kasvoille laitettaessa se näyttää ihan sellaiselta kuin sen ajattelisin kuuluvan näyttää.
-Toinen ajatus oli, että onpa ihanan tuntuista kangasta. Musta näkyvä kangas on ihanan pehmeää, muistuttaa jollain tapaa eräitä leggingsejäni. Nahkaa tai tekonahkaa siis.
-Kuminauhat tuntuvat tiukoilta ja eivät pysy kunnolla korvien takana. Ne näyttää kuitenkin venyvän nopeasti.
-Hengitys on hieman työlästä.
-Itse maski haisee teolliselta. Laitoin sen ulos pakkaseen tuulettumaan. Oppiipahan siellä käytöstavoille, eikä tule sisälle enää haisemaan! (yritän vitsailla. hirmu hauskaa mielestäni)

1.2.2018, ollut käytössä joitain kertoja:
- Olen huomannut, että maski aiheuttaa minulle vaikeutta hengittää ja joudun ponnistelemaan lujemmin, että saan kunnolla happea
- Ei estä kaikkia hajuja; osa hajuista tulee kuitenkin josta raosta sisälle maskiin
- Tykkään ulkonäöstä paljon

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kun puhuminen ei auta

Yksi perusohje surun, pahan olon, ahdistuksen, sekavuuden..yms poistamiseen on: "Puhu niin helpottaa".

Tiedän, että se on kuin sääntö, koska olen sitä saanut kuulla ihan joka suunnasta. Ja minä olen puhunut ja puhunut ja puhunut. Ainut asia mikä minua siinä neuvossa on aina häirinnyt on, että suurimmaksi osaksi puhuminen on tuottanut vain suuria määriä lisää ahdistusta. (tätä en ole kuitenkaan sinällään itse tiedostanut kuin vasta nyt) Siitä on tullut loputon ahdistuksen kierre. Aina kun ahdistaa pitää puhua, ja aina kun puhun niin ahdistaa.

Puhuminen ei kaikilla helpota. Joillekin se tuntuu epäluonnolliselta ja vaikealta. Kuten minulle. Ja vaikka kuinka sinusta näyttäisi siltä, että henkilö puhuu sujuvasti ja hyvin, niin se ei tarkoita sitä, että henkilö tietysti itsekin tuntisi näin. Keskusteluihin voi sisältyä jatkuvaa tietoista työskentelyä mm. muistaa sanoja ja lauseen rakenteita. Sanoa äänteet niin, että tulee ymmärretyksi.
Joillekin omien asioiden kertominen muille helpottaa suurestikin ja se tulee aivan luonnostaan ja tuosta noin vaan! Mutta jotkut kaipaavat omaa rauhaa ja heille sopii paremmin sellainen, ettei tarvi jatkuvasti tai edes ikinä koskaan raportoida asioitaan muille. Ehkä he haluavat pahanolon tullessa esille vain paksun ja painavan viltin ympärilleen, jonkun kahden metrin päähän katsomaan hyvää rauhoittavaa ohjelmaa. Kupin kaakaota ja rauhoittavia ääniä.
Sitten _ehkä_ sitten voisi sanoakin joskus jotain.

Hajuyliherkkyys

Oon aina hävennyt sitä, etten kestä erilaisia hajuja ja myös muita yliherkkyyksiäni. En oo kehdannut sanoa, etten voi liikkua jonkun seurassa koska se haisee tupakalta tai hajuvedeltä tai hänen vaatteet tuoksuu liian voimakkaasti puhdistusaineelta. Oon siis aina yrittänyt vain kestää, vältellä näitä ihmisiä ja unohtaa, että meinaan tukehtua.
Miksi oon hävennyt johtuu siitä, että huomaan kuinka ihmiset vierastaa kaikenlaista vähänkään erilaista. Oon monien mielestä jo näinkin vähän erikoinen, mutta lähinnä vain hyvällä tavalla. Todellisuus on se, että oon yrittänyt vältellä olemasta huonolla tavalla erikoinen tai "liian" erikoinen.
Viime vuonna mun asuntoon alkoi tulla tupakanhajua todella voimakkaasti. Aloin käyttämään hengityssuojainta sisällä ja lähdin monesti ulos, kun en pystynyt olemaan sisällä. Heräsin yöllä hajuun ja olin tukehtua. Kun asia ei itsessään alkanut korjaantumaan monienmonien kuukausien ajalla tein vihdoin asiasta valituksen.
Se ei oikeastaan tehonnut. Mutta jossain vaiheessa haju lähti pois, mutta uskon, että tekijä itse muutti pois. Minkä takia, sitä en tiedä.
Tää sai mut miettimään. Miksi oon ajatellut, että vaikka muilla on oikeus polttaa tupakkaa, käyttää lakkaa, geeliä, hajusteita, niin mulla ei oo oikeutta elää niin etten tukehdu? Mulla on oikeus niin kuin kaikilla muillakin elämiseen.
Ajattelinkin siis ostaa jonkinlaisen kunnollisen hengitysmaskin, jota alan pikku hiljaa rohkeasti käyttämään myös muualla kuin kotona.

EDIT17.1.2018//: Ostin hengitysmaskin nimeltä vogmask täältä. Kerron maskista lisää sitten kun se on tullut minulle.

EDIT19.1.2018//: Vogmask ilmestyi postilaatikkoon. Kerron siitä lisää täältä

lauantai 13. tammikuuta 2018

Mihin diagnoosia tarvitaan?


Mihin asperger/autismi diagnoosia tarvitaan?

Minulla on pieni esimerkki, joka auttaa ehkä ymmärtämään asiaa ja jota voi vapaasti käyttää jos sen tuntee omakseen ja kun/jos terveydenhoidon puolelta vaaditaan selitystä:
En osaa havainnoida omia tunteitani tai kertoa niistä.
Kerroin tästä viimeksi tk:ssa ollessani. Yritin tällä viestittää hoitajalle, että olisi tärkeää, että hän kiinnittäisi vaikeuteeni erityistä huomiota.
Hoitaja tokaisi siihen, että sitä tapahtuu kaikilla ja on ihan normaalia. Uskon itsekin niin. Mutta näin sanoessaan hän väitti, että lähes kaikille käy niin, että vaikka olisi aivan selvästi sairaalahoidon tarpeessa, ei sinne pääse, koska ei osaa kertoa tilanteestaan edes läheisille. Niin minulle on käynyt.
Diagnoosia tarvitaan mm. terveydenhuollon puolella koska silloin he voivat ottaa huomioon ne vaikeudet mitä sinulla oikeasti on. Ilman diagnoosia kukaan ei usko ja kaikki mahdolliset oireet voivat jäädä näkemättä ja hoito saamatta.

Autismi ja asperger- henkilöt ovat erityisen alttiita seksuaalirikoksille. Asiasta mainitaan täällä ja täällä. Ja uskon myös että monille muille rikoksille. 

Luin myös jotain vaan en muista, että mistä, että vastoin ihmisten käsitystä siitä, että koska Asperger/autistiset henkilöt eivät ole empaattisia, he tekevät muita enemmän rikoksia, asia on päin vastoin. Autistiset/Asperger henkilöt rakastavat rutiineja ja sääntöjä. 

Tätä ei poista se onko henkilöllä diagnoosia vai ei. Ero on siinä kuinka rikosta käsitellään. Henkilöt joilla on asperger/autismi eivät erityispiirteensä takia ymmärrä itseensä kohdistuvaa vääryyttä, rikosta tai petosta. He muita useammin eivät osaa tai pysty puolustautumaan ja eivät ehkä edes huomaa mitä oikeastaan tapahtuu. Kun asia tulee esille ja rikoksesta tehdään ehkä ilmoitus ja sitä aletaan tutkimaan, ilman diagnoosia ei ole mahdollista ottaa erityispiirrettä esille niin, että ne otettaisiin todesta ja huomioon tapausta tutkittaessa. Diagnoosia tarvitaan, jotta esimerkiksi poliisi voi ottaa erityispiirteet huomioon tapauksia tutkittaessa.

Tiedän, että monet tässä kohtaa ajattelee, että noh enhän minä nyt ikinä joudu rikoksen uhriksi ja eihän minulle mitään sairautta tule. Mutta totuus on se että kenelle vain voi sattua mitä vain.

Diagnoosia siis tarvitaan ihan niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin ettei sinun automaattisesti ajateltaisiin olevan neurotyypillinen ja kohdeltaisiin sen mukaisesti. Diagnoosi on myös apu itsetutkiskelussa, itsensä hyväksymisessä, oman itsensä löytämisessä, mahdollisten keinojen vähentää ahdistusta löytämisessä.
Monille, niin kuin minullekin, siinä on oikeasti kyse elämästä ja kuolemasta. Se saattaa olla ratkaiseva tekijä saako tarvittavaa hoitoa, auttaako kukaan sinua ja elääkö vielä huomenna.
Sen takia diagnoosia tarvitaan.

Esittäminen

Tyypillistä oiretta varsinkin naisten aspergerissa/autismissa kuivaillaan useissa eri lähteissä olevan esittäminen (pretend). Mitä sinulla tulee ensimmäisenä mieleen sanasta esittäminen?

Sanan esittää synonyymejä ovat:
Näytellä
Teeskennellä
Olla olevinaan jotakin

En väitä, ettei tämä olisi totta. Haluan kuitenkin tarkastella asiaa omien kokemuksien perusteella ja niiden näkökulmasta, joilla ei ole diagnoosia, mutta joilla siltikin on Asperger ja varsinkin niiden joille asian oivaltaminen tai diagnoosi on välttämätöntä esimerkiksi itsensä hyväksymisen kannalta.

Väitän, että monet asperger- kirjat, julkaisut, tiedonlähteet ovat osoitettu henkilölle, jolla ei ole aspergeria. Tietoisesti tai tiedottomasti. Ja tässä kohtaan mennään pieleen.
Yhä vieläkin asperger- nainen jää ilman diagnoosia, miksi? Sen takia, että useissa tapauksissa on muiden lähes mahdotonta erottaa aspergeria naishenkilössä. (Lisää aiheesta mm. täältä click!) Tähän juurikin vaikuttaa asperger- naisten nokkeluus, muokkautuvuus, puutteidensa korvaaminen muilla taidoilla ja se ''esittämisen''. Miksi aspie itse ei kykene kuvailemaan ongelmaansa, johtuu siitä, että hän ei ymmärrä mikä hänen ongelmansa edes on. On vain tunne siitä, että jotain on pielessä. Mieli on monimutkainen asia. On helppo huomata että jalka on poikki tai silmä on punaisempi kuin ennen, mutta mieleen ei voi sillä tavalla katsoa. 

Jos ymmärsit esimerkkini, huomaat nyt ehkä minkä tunnen olevan pielessä nais-aspergerin piirteen ''esittäminen'' kuvailussa. Selitän asiaa vielä esimerkillä, mutta sinun täytyy kuvitella tämä ehkä toisesta näkökulmasta kuin sinun omasta
:Olet iloinen koira, yrität kertoa muille ympärillä oleville asioita itsestäsi. Innokkuutesi leikkiä kohtaan. Innokkuutesi muita kohtaan. Hypit ja pompit niin, ettei sillä näy olevan rajaa! Saat kuitenkin negatiivista palautetta. Sinulle huudetaan ja potkaistaan. Näin käy aina vain uudestaan ja koirana alat ymmärtämään, että olet tehnyt jotain väärää. Opit missä kohtaa potkaisu tulee ja ymmärrät, että se johtuu hyppimisestä. Et enää hypi.

Kysymys kuuluu, esittääkö koira kun hän lopettaa hyppimisen kokonaan? Ei? Koira sopeutuu, muokkautuu ja alistuu tilanteeseen suojellakseen itseään. On helppo sanoa koirasta näin, koska ajattelemme, että koiralla ei ole muita vaihtoehtoja. Asperger/autisti henkilön sopeutumista kutsutaan kuitenkin esittämiseksi, koska ajatellaan, että henkilö on tietoinen siitä mitä tekee ja hänellä on muita vaihtoehtoja. Todellisuus on kuitenkin toinen.
Miten niin ei ole tietoinen? - >Jos henkilö ei hahmota ongelmaansa kuinka hän voi tiedostaa millä tavoin se näkyy muuten hänen käyttäytymisessään? Se on mahdotonta. Monien esittäminen on myös lähtenyt jo lapsuudesta liikkeelle.

Aspergerin oireen kuvailu ''esittäminen'' omaa ristiriitoja. Se antaa tiedon henkilölle siitä miten toiset tulkitsevat aspergeri- henkilön käyttäytymisen, vaikka tämä piirre on omien kokemuksien pohjalta usein huomaamattomissa. Ja toisaalta, sana esittäminen ei asperger- henkilön mielestä sovi häneen sillä hän ei tiedosta, että hän ''esittää'' eli sopeutuu. Ja tämän tiedon pohjalta hän ei edelleenkään kykene havaitsemaan todellista piirrettä itsessään.

Mielestäni sanasta esittäminen pitäisi kokonaan luopua näiden ajatusten pohjalta. Tai korvata näin ''Tietoinen tai tiedoton esittäminen''. Jos sanaa esittäminen käytetään pitäisi korostaa sitä, ettei asperger- henkilö ole välttämättä ole itse tietoinen esittämisestään. Voi olla ettei hänellä ole käsititystä edes omasta persoonastaan.




keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Asperger/autismi ja estynyt persoonallisuushäiriö

Huom. En ole asiantuntija.

Nämä saattavat esiintyä muille ja henkilölleen itselle samanlaisina. Epävarmuus siitä esiintykö nämä kaksi samanlaisina riippuu enemmän henkilöstä, jolla on asperger/autismi. Tämä johtuu siitä, että autistiset henkilöt ovat kaikki hyvin erilaisia. Toinen on puhelias ja toinen ei. Estyneen persoonallisuushäiriön ''kriteerit'' ovat sitä vastoin paljon tiukemmat ja aina samanlaiset. Autismi/Asperger- nimitys ei tarkoita sitä, että henkilö on esimerkiksi erakko luontoinen tai, että hän pelkää ihmisiä. Siitä, mitä yleistä eroa aspergerilla/autismilla ja persoonallisuushäiriöillä on, saat lisätietoa täältä.

On siis kuitenkin mahdollisuus, että henkilöllä jolla on asperger/autismi on hänen piirteensä sekoitettavissa erilaisiin persoonallisuushäiriöihin. Tässä luvussa käsittelen estynyttä persoonallisuushäiriöitä, mutta näitä pohdintojani voi soveltaa myös muihin persoonallusuushäiriöihin.

Aloitetaan siitä mitkä ovat estyneen persoonallisuushäiriön kriteerit, jatkaen siihen miten ne muille esiintyy:

Käyttäytymistä ohjaa pelko siitä mitä muuta hänestä ajattelevat.

Ajattelee muiden olevan häntä kohtaan kriittisiä ja väheksyviä. Herkkä arvostelulle, kritiikille ja hylkäämiselle. Tarvii jatkuvasti muilta hyväksyntää ja varmistusta.

Yhtäläisyyksiä joiden takia Asperger/autismi ja estynyt persoonallisuudenhäiriö voidaan sekoittaa keskenään ovat mm. Suppea tuttava piiri, vastahakoinen osallistumaan uusiin toimintoihin, arka tutustumaan uusiin ihmisiin, saattaa varmistella toisilta jatkuvasti asioita (mitä saa/voi sanoa, mikä on sopiva käyttäytyminen), ylikorostunut kiintymyssuhde toiseen/toisiin

Näiden kahden erottelussa voi olla apuna se, mikä on henkilön ajatuksien ja niiden pohjalta tekojen motiivi. Mielestäni näitä kahta on mahdotonta erottaa vain ulkopuolisen silmin katsottuna. Täytyy mennä kummankin henkilön ajatuksiin katsomaan tilannetta. Kannattaa myös muistaa, että henkilö voi olla samaan aikaan autisminkirjoilla ja hänellä saattaa olla persoonallisuudenhäiriö/itä, jolloin lähtökohtainen tilanne on täysin eri kuin nyt, kun tarkastelen näitä kahta erillisinä aiheina.

Aspergerin/autsimin yksi mahdollinen piirre on erilaiset kiintymyksen kohteet, joka voi olla mitä vain, eli siis myös henkilö tai ihmiset ja joka voi muodostua pakkomielteeksi. Tämä taasen voi esiintyä muille samalla tavoin, kuin estyneen ylikorostunut tarve kiintymykseen ja hyväksyntään.

Estyneessä persoonallisuushäiriössä henkilö toimii/ajattelee pelon saattelemana, pelon lähtökohta on kuitenkin suurimman osan ajasta aiheeton. Henkilön pelko on myös hyvin paljon muista lähtöisin ja muu kuin minä-itse aiheuttaa ja säätelee pelkoa. Henkilö ei pysty säätelemään pelkoaan muuten kuin ehkä vain välttelemällä tilanteita, jotka aiheuttavat pelkoa.

Asperger/autismi henkilö saattaa myöskin pelätä, mutta monista (henkilön itse ja muiden) näkökulmista katsottuna pelko ei ole aiheeton. Aspergerin/autistisen ajattelutapa on henkilön normaalitila. Hänen ajatuksensa ovat niin erilaiset kuin suurimman osan ajattelu, että autisminkirjoilla olevan henkilö kohtaa elämässään valtaväestöä enemmän väärinkäsityksiä. Usein juuri väärinkäsitykset ja niiden mahdollinen tapahtuminen aiheuttavat pelkoa. Ja kuten sanottu, väärinkäsitykset ovat todellisia ja se poikkeaa näin estyneen persoonallisuushäiriön peloista. Tapahtumat ovat siis lähtöisin henkilön ja muun maailman vuorovaikutussuhteesta, joiden epäonnistuminen saattaa aiheuttaa pelkoa ja surua.

Tämä pelko saattaa johtaa kuitenkin sairastumiseen persoonallisuushäiriöön. Sairaus siitä tulee tietysti silloin, kun pelko alkaa ohjata käyttäytymistä liiallisen paljon. Mikä on liiallisen paljon, niin sitä pitää tarkastella yksilöllisesti henkilön oman hyvinvoinnin näkökulmasta.

Eli aivan sama diagnosoinnin kriteeri kuin kenellä tahansa muullakin. Edellä mainitussa esimerkissä halusin kuitenkin kuvailla sitä missä kohtaa aspergereilla/autisteilla on paljon suurempi todennäköisyys sairastua persoonallisuudenhäiriöön kuin neurotyyppisillä, eli niillä jotka eivät ole autisminkirjolaisia.

On hyvä huomioida, että kuvailemistani väärinymmärryksistä ei automaattisesti aiheudu pelkoa, vaan esimerkiksi väsymystä tai uupumista. Joka usein johtaa siihen, että henkilö tietoisesti välttääkseen uupumisen, välttelee uusia tilanteita. Tässä kohtaa voisi joku ehkä sanoa, että eikös se sitten ole pelkoa kun pelkää uupumista. Mutta se on vain sivuseikka. Pääpointti on kuitenkin väsymyksen estäminen, ei tilanteesta aiheutuvan pelon välttäminen.

Estyneen persoonallisuushäiriön , kuten muidenkin persoonallisuushäiriön, taustalla on kuitenkin aina pelko.

Estynyt persoonallisuudenhäiriö:

- Pelko ohjaa käyttäytymistä

- Pelko muita kohtaan; Pelko suurimman osan ajasta aiheeton, pelko lähtöisin muista

- Neurotyypillinen ei voi muuttua autistiksi

- Mielensairaus (taustalla voi olla lapsuuden itsetuntovauriot ja synnynnäiset luonteenpiirteet)

- Voi parantua


Asperger/autismi, jolla ei ole persoonallisuudenhäiriötä:


- Synnynnäinen oireyhtymä, henkilön normaalitila

- Ei poistu ihmisestä koskaan.

- Pelko jota tuntee on aiheellinen: väärin ymmärretyksi tuleminen valtaväestön keskuudessa (jotka ovat siis neurotyypillisiä)

- Voi sairastua persoonallisuudenhäiriöön


Mahdollisia samalailla esiintyviä piirteitä:



EPH: Käytöstä ohjaa aina pelko


- Välttelee muita: Pelko hylkäämisestä, kritiikin ja väheksymisen pelko

- Kiintynyt henkilöön x liiallisen paljon: Pelko hylkäämisestä, mustasukkaisuus, kaipaa hyväksyntää ja varmistusta

- Välttelee uusia tilanteita: Pelko kritiikistä, ei halua olla tekemisissä ihmisten kanssa joiden myötämielisyydestä ei ole varma


ASPIE: Käytöstä ohjaa omat persoonalliset kiinnostukset


- Välttelee muita: Muut ihmiset eivät kiinnosta/suojaa itseään mahdolliselta väsymykseltä

- Kiintynyt henkilöön x liiallisen paljon: Henkilöstä x on tullut erityismielenkiinnonkohde

- Välttelee uusia/yllättäviä tilanteita: Suojaa itseään mahdolliselta väsymykseltä tai järkytykseltä



Päätelmä: Näitä kahta ei voi ulkopuolinen erottaa toisistaan ilman henkilön ajatuksien ja motiivien tarkastelua.


Lisäksi on hyvin mahdollista, että jos epäilee henkilöllä olevan tai, että henkilöllä on estynyt persoonallisuushäiriö henkilö hän saattaa kuulua myös autisminkirjoon.

On kuitenkin hyvin tärkeää tietää, että Asperger/autismi EI aiheuta ihmiselle persoonallisuudenhäiriötä. Persoonallisuudenhäiriöt syntyvät henkilön persoonan piirteiden ja ympäristön vuorovaikutussuhteesta. Kaikki siis riippuu siitä kuinka hyvin ympäristö on tahallaan tai tahattomasti ottanut henkilön omat piirteet huomioon.


Lisää estyneestä persoonallisuudenhäiriöstä täältä

tiistai 9. tammikuuta 2018

Kutsu 22

Sain siis kutsun tutkimuksiin. Sain ajan 22.2.
Hassua sinänsä, sillä lempinumeroni on aina ollut 22.
Itseasiassa, ei se ole ollut vain pelkkä lempinumero..ennustin lapsena, että kun olen 22-vuotta 22.2 tapahtuu jotain merkittävää. Sekä, että sinä vuonna ylipäätään tapahtuu jotain merkittävää ja elämää mullistavaa.
Kirjoitin usein päiväkirjaani lapsena numerosta 22 ja siitä, että minun täytyy muistaa 22.2 kun täytän 22. Myös kellonaika 22.22.22 on ollut tärkeä.
Jotain ihanaa ja kaunista siinä numerossa sattuu vain olemaan. Mutta ei siitä sen enempää. (lisää numerosta 22 tekstissä nimeltä Numero 22)

maanantai 8. tammikuuta 2018

Kirjoittamisesta

Puhuminen on kamalan vaikeaa. Ikinä en tunnu tietävän mitä missäkin välissä voi tai pitää sanoa. Sanon liikaa tai en sano mitään, missä menee keskitie? Sitä en tiedä. Ja siihen minun pitäisi itseni tunkea. Ainakin muiden mielestä.
En osaa aloittaa keskustelua enkä lopettaa sitä. Ihmiset menee niin nopeaa keskustelua eteenpäin, etten pysy perässä. Puhuvat liian kovaa niin, että kuulen kaiken yhtenä isona melumassana. Monia vuosia olen jäänyt kuuntelijan asemaan ja jos joskus olen sanonut jotain, niin ilmeisesti sanon jotain outoa ja kaikki joko hiljenee, nauraa, ei vastaa mitään, suuttuu tai muuta sellaista.
Hiljaisen roolissa pysyminen on helppoa sinänsä, mutta itsetunnolle se käy pidemmän päälle raskaaksi. Silloin kun en ole pystynyt puhumaan, kirjoittaminen on ollut luonnollinen tapa korvata tunne siitä, etten saa yhteyttä (puhumalla) muihin ihmisiin. 

En sitä silloin ymmärtänyt mut juurikin tämän takia järkytyin suuresti, kun minulle kerrottiin lapsena, että minulla on lukivaikeus. Olen kuullut, että on hyvin tyypillistä, että lapsena kokee sen niin, että aikuiset tulevat vain kertomaan siitä ja niin minäkin sen koin.
Ongelma itselleni siitä siis (lukihäiriöstä) alkoi tulla siis vasta sitten kun sen kertominen aiheutti jo huonon itsetuntoni romahtamisen. Otin asian silloin todella suurena loukkauksena. En lapsena ymmärtänyt lukihäiriön merkitysta vaikka se minua kertoja minulle kerrottiin, itsetunto öni oli kuitenki jo romahtanut ja syytin itseäni omasta tyhmyydestäni.

Koulussa sain huonoja arvosanoja, kun kirjaimet olivat vaihtaneet paikkaa ja pilkut olivat jääneet pois. Sain osakseni myös nauruja kirjoitusvirheistä ja epäsuoria kommentteja siitä, etten osaa kirjoittaa. En ole kuitenkaan ikinä täysin lopettanut kirjoittamista. Piilotin sen vain muilta, niin kuin kaiken muunkin itsessäni joista koin saavani aina rangaistuksen. Eli lähes tulkoon kaiken oikean ja sen mikä tekee minusta minän.
Tähän liittyen tähtihetkeni koulussa tapahtui yläasteella, kun sen hetkinen äidinkielenopettaja luki tekemäni kirjoitelman koko luokan edessä.
Kertomuksen löytää nimellä Tähtihetki.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Maaginen lista ja sen merkitys

Tässä luvussa pohdin listaa, joka on tehty autisminkirjolaisten piirteistä verrattuna neurotyypillisiin. Lista on luonnollisesti tehty siis niistä piirteistä joita neurotyypilliset, joiden tapoja normaaliksi kutsutaan, eivät ole ymmärtäneet autismikirjolaisissa. Tapoja joita he ovat pitäneet epänormaalina ja outona. Ehkä ärsyttävinä. Kun jotain ei ymmärrä ja huomaa, että se jotain on poikkeavaa koko valtaväestöstä, on ensimmäinen ajatus, että piirre on vika tai häiriö.
Voisin siis sanoa, että lista on tehty autosminkirjolaisten vioista. Ja siltä se monesta autisminkirjolaisesta tuntuukin. "Kuinka julmaa?!"
Asiaa pitää kuitenkin katsoa neurotyyppisten näkökulmasta. Miksi sellainen lista on tehty? Miksi kukaan vaivautuisi tekemään sellaisen listan, jos tarkoitus olisi kiusata? Voisiko se kiusaamisen sijasta johtua siitä, että neurotyypilliset, jota kutsutaan normiksi, ovat halunneet oppia ja ymmärtää ja auttaa.
Ei ole ehkä ymmärretty, että sellainen lista kuulostaa enemmänkin ''Me näemme nämä asiat teissä ja me näemme nämä asiat teidän huonoina puolina!''. Vaikka tarkoitus on oikeasti vain tuoda ymmärrystä muille neurotyypillisille ja ihan vain kaikille muillekin. Tai ehkä se on ymmärretty, mutta on pidetty paljon pahempana, jos ne asiat eivät tule julki. Kuka ikinä on tehnytkään sen listan tarkoitus on ollut auttaa jakamaan ymmärrystä tuomalla esille niitä asioita mitä valtaväestö(?) ei ole ymmärtänyt autisminkirjolaisissa. Ja siksi pitävät niitä ehkä outoina ja ärsyttävänä.
Huonojen puolien esille tuominen ei tarkoita siis automaattisesti kiusaamista tai vaikka sitä, että haluan kostaa neurotyyppisille, kun ovat sellaisen listan tehneet. Minä olen oppinut, ettei neurotyyppisten näkökulmasta katsottuna autisminkirjon poikkeavista piirteistä tehty lista ole tehty ilkeyden merkeissä. Ei ole siis mitään kostettavaa.

Näiden tietojen pohjalta kokosin samanlaisen ja samalla tarkoituksella, kuin edellä mainitsin, listan tänne. Listan tekemiseen olen kysynyt apua muilta autisminkirjolaisilta.
Listaa saa vapaasti käyttää sitten tulevaisuudessa kun/jos sitä tietyistä syistä tarvitaan.

Yhteistyöpaja Vestiksessä

Tulin juuri kotiini ja istun pimeässä huoneessa kirjoittamassa.  Olen hyvin väsynyt. Nyt päivä on ns. pulkassa. Tänään osallistuin kokemusas...