tiistai 20. lokakuuta 2020

Kaksi vuotta diagnoosin saamisesta

On kulunut jo kohta 3 -vuotta siitä, kun sain virallisen autismikirjon diagnoosin. Aika on kulunut nopeasti ja hämmennyin itsekin siitä, kun muistelin ääneen milloin sain diagnoosini, että siitä on jo niin kauan aikaa!

Diagnoosin saamisen jälkeen elämäni on muuttunut monissa asioissa aivan erilaiseksi. Olen täysin sama ihminen kuin ennen diagnoosia, mutta se miten näen itseni on muuttunut.


Kaikkein suurin ja merkittävin muutos on ollut se, että minä olen alkanut ymmärtämään ensimmäisiä kertoja elämässäni, että minä olen hyvä juuri tällaisena. En ole viallinen, eikä minua tarvitse parantaa mistään, kuten ennen luulin.
Diagnoosin saamisen myötä olen alkanut elämään elämääni. Monesti sanonkin, että elän elämäni ensimmäisiä vuosia ja että elämäni alkoi vasta kun ymmärsin olevani autisminkirjolla. Ja siitä blogini nimikin tulee.


Löysin yhteyden ihmisiin

Minulla oli kasvaessani haave. Halusin löytää erityisesti saman sukupuolen ystäviä. Halusin kuulua tyttöporukkaan, halusin jutella ns. tyttö...