Musiikin kuuntelun ja sen aiheuttama aistikuormitus

Huomasin, että ihmiset ovat jakaneet vuoden 2022 Spotify-listojaan ig:ssä ja varmaan muuallakin. Ja haluaisin jakaa teille omani.

Minun Spotify 2022- listalla on 3h3min musiikin kuunteluaikaa. Olen kuunnellut Birdyä, Tulenkulkijoita, Barcelonaa, kaksi Billie Eilish Biisiä ja yhden Antti Aution biisin. 

Kuten huomaat, en kuuntele paljon musiikkia. Puolustukseksi voin kuitenkin myöntää, että kuuntelen lähinnä musiikkia yleensä youtubesta. Ja kuuntelen lähinnä vain samoja kappaleita.

Yleensä musiikki aiheuttaa itsessäni vahvoja erilaisia tunteita. Vaikka musiikki olisikin rauhallista, se yleensä siltikin saa aikaan vahvoja tunteita. Musiikin kuuntelua ja sen aiheuttamaa tunnetta itsessäni voisi ehkä verrata siihen, kuin olisin jossain huvipuistolaitteessa.

Usein, en jaksa käydä läpi tällaista tunnekuohua, ja sen takia en kuuntele musiikkia kuin vain harvoin ja tietyssä paikassa. 

Tämä paikka on kuntosali, erityisesti juoksumatto. Muuten kuuntelen salillakin vain äänikirjoja/tarinoita/dokumentteja.

Aloin käymään kuntosalilla juoksemassa useita vuosia sitten. Kuuntelin aina yhden saman biisin kun juoksin. Edelleen kuuntelen lähes joka kerta juoksumatolla sen biisin, sen nimi "Supersankari" ja ns. nopeutettu versio.

-Lotta

Yhteistyöpaja Vestiksessä

Tulin juuri kotiini ja istun pimeässä huoneessa kirjoittamassa. 

Olen hyvin väsynyt. Nyt päivä on ns. pulkassa.

Tänään osallistuin kokemusasiantuntijan roolissa Vaasan setlementillä järjestettyyn ''Mikä ihmeen nepsy?''- nimiseen yhteistyöpajaan.

Tämän päiväinen kokemusasiantuntija tehtäväni poikkesi muista kokemusasiantuntija- tehtävistäni sillä tavoin, ettei minua kutsuttukaan pitämään puhetta. Tänään roolini oli osallistua keskusteluun, tuoda omia ajatuksia, kokemuksia sekä pohdintojani esille.

Tämän päiväinen oli mulle todella tärkeä kokemus. Mä olin hyvin varautunut siihen, etten mitenkään pysty olemaan paikalla koko päivää. Ja etten pysty lähtemään yhdessä muiden kanssa syömään minulle tuntemattomaan ravintolaan.

""Tässä välissä haluan kertoa, että tämän minun kirjoitus tästä päivästä meni nyt niin syville vesille, etten tule sitä jatkamalla pääsemään tuskin koskaan siihen asiaan mitä halusin alunperin kertoa. Tämä on minulle hyvin yleistä ja tämän takia suurin osa blogiteksteistä on julkaisemattomia sekä kesken eräisiä. Menen nyt siis suoraan asiaan"

Halusin siis kertoa, että minä pystyinkin olemaan koko päivän tässä toiminnassa mukana. Kävin myös syömässä. Sain rentoutumishetkiä. Sain pitää kuulokkeita ravintolassa. Ulkona oli ihana ilma. Satoi hieman lunta. Minulla oli mukavaa. Olen iloinen, että sain osallistua tähän tapahtumaan.

-Lotta

Elämää autismikirjolla: Elän kokemuksiani uudelleen

Autismikirjon diagnoosin saamisesta on kulunut jo viisi vuotta. Diagnoosin saamisen jälkeen ja etenkin sen jälkeen, kun elämäni alkoi pikku hiljaa helpottamaan, vuodet ovat alkaneet kulua paljon nopeammin. 

On jopa pelottavaa kuinka nopeaa aikani kuluu. Se ei ole minusta mukavaa. Tuntuu, etten kerkeä tehdä mitään, tai en saa aikaiseksi mitään, joka ei ole kuitenkaan uusi asia. Mutta uutta on se, ettei jokainen tiedostettu elämäni hetki ole ahdistuksen valtaama.

Kun minulla on surullinen olo siitä kuinka aika menee niin nopeaa, yritän muistaa miksi asian on niin. Aika todella menee nopeaa silloin, kun on mukavaa. Minun aikani menee paljon nopeampaa nyt kuin koskaan ennen, sillä pystyn elämään ja nauttimaan asioista. Niin ei ollut ennen. 

Vaikka elän näissä päivissä, kehoni ja mieleni palaa jatkuvasti menneisyyteen. Tai oikeastaan, minusta tuntuu, että kymmeniä vuosia sitten tapahtuneet asiat eivät ole menneisyyttä. Mielessäni ja kehossani ne ovat edelleen nykyhetkeä. Toisin sanoen elän jatkuvasti muistojani ja kokemuksiani aidosti uudelleen.

Yksi muisto johon mieleni usein palaa on hetki, kun olen yksin huoneessani. On ilta ja pimeää, ja makaan sängylläni peiton alla. Katson kattoon ja välillä seiniin ja etsin niistä kuvioita. Minulla on hyvin ahdistunut olo. Olen noin 10-vuotta. Mietin itsekseni miksi minä en saa unta. Miksi kaikki on niin vaikeaa. Miksi tämä vain jatkuu. Miksi koulussa ei opeteta mitään hyödyllistä mistä oikeasti olisi jotain apua, kuten nukahtamista. Miksi minulla on näin hirveä olo. Tälläistäkö eläminen tosiaan on? 

Minua itketti hirveästi.

Halusin sen kaiken vain loppuvan. Halusin nukkua rauhassa, ilman pelkoa ja ahdistusta. Minä halusin vain levätä. Rukoilin usein, että kaikki helpottuisi ja että minulle olisi vihdoin hyvä olla. Itku silmässä päätin, että jonain päivänä se vielä tapahtuu.

Yli kymmenen vuoden päästä elämäni alkoi vihdoin helpottumaan.

En kuitenkaan tiedä pystyykö mieleni ja kehoni koskaan irroittautumaan tuosta hetkestä sängyssäni. Minulla on tunne, että minulta odotetaan sitä. Että unohtaisin, enkä antaisi menneisyyden ikävät muistot vaikuttaa tähän hetkeen. Mutta kyse ei ole yksittäisistä ikävistä muistoista. 

Kyse on paljon suuremmasta kokonaisuudesta. Minä en lapsena enkä nuorena pystynyt ahdistuksen, stressin ja pelon takia suurimmaksi osaksi nauttimaan mistään niistä hetkistä, jotka tekevät elämän elämän arvoista. Ikävät muistot eivät ole mitään siihen verrattuna, etten pystynyt nauttimaan ihanista hetkistä. Minä en pystynyt sen takia elämään. Siitä siinä on kyse. Sen takia minä en pysty unohtamaan. Aloin vasta viisi- vuotta sitten elämään myös sen pienen tytön elämää. En minä voi häntä unohtaa, minähän lupasin hänelle, että jonain päivänä kaikki helpottuu. 

Nyt hän saa vihdoin elää.

-Lotta