Usein mietin onko tämä minun syyni, kun en käy koulussa enkä töissä. Olenko minä nyt sellainen, joka on vain taakka yhteiskunnalle. Olenko minä hyödytön? Ja näkevätkö muut ihmiset minut alempiarvoisena?
En tietenkään tiedä miten kaikki muut ihmiset näkevät ja kokevat minut. Mutta minä tiedän minkälainen olen ja tiedän, etten minä ole valinnut sitä, etten ole töissä tai koulussa. Tilanteeni on lopputulos niistä lapsuuteni- ja nuoruutenivuosista, jolloin en kyennyt elämään sellaista elämää, kuin olisin tarvinnut, kasvaakseni työssäkäyväksi yhteiskunnan jäseneksi.
Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, elämäni alkoi vasta 22- vuotiaana. Minulla kesti siis 22- vuotta, ennen kuin pystyin alkaa elämään. Sitä ennen elämääni hallitsi ahdistus ja pelko. Tällä hetkellä olen siis elänyt noin neljä- vuotta. Neljään vuoteen on mahtunut paljon asioita, joita olen oppinut enemmän tai vähemmän.
Tässä minulle tärkeimpiä asioita:
Olen oppinut puhumaan
Olen oppinut nukahtamaan ja nukkumaan
Olen oppinut tunnistamaan milloin tarvitsen lepoa
Olen oppinut tunnistamaan aisteja ja tunteita
Olen oppinut mistä minä pidän ja mistä minä en pidä
Vaikka olenkin oppinut paljon, on minulla vielä paljon asioita, jotka tarvitsevat harjoitusta ja toistoja.
