maanantai 22. kesäkuuta 2020

Joka aamu, joka päivä, joka ilta ja joka yö

Herään yöllä tuskaan, jonka olen illalla yrittänyt nukkua pois. Se asuu unissani, ja huutaa niiden läpi saadakseen minut heräämään miettimään, miksi minusta ei tullutkaan mitään. Miksi tämä menikin niin, että kun kasvoin isoksi, ahdistus ja pelko, joka hallitsi lapsuuttani, kasvoivat mukanani ja kulkevat edelleen aivan samalla tavoin vierelläni. Eikö kaiken pitänytkin helpottua sitten kun kasvan isoksi. Nyt sen piti olla jo ohi. Sen piti aikoja sitten loppua! Minulle luvattiin!
Ja mutta edelleen joka aamu, joka päivä, joka ilta ja joka yö herään katsomaan heijastustani ikkunasta ja mietin miksi mikään ei helpottunutkaan. Miksi minusta ei tullutkaan mitään.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Autistinen joko on tai ei ole



Törmäsin kommenttiin, jossa henkilö kertoi, ettei hänellä ole autismi-diagnoosia, mutta hänen mielestään hän on keskivertoa autistisempi (olematta kuitenkaan autisti). Hän kertoi myös, ettei autismi ole jotain sellaista, joka henkilöllä on tai ei ole.

Kirjoittajan väite siitä, että hän on keskivertoa autistisempi, on hyvin harhaanjohtava ja suoraan sanottuna täysin väärin ilmaistu. Uskon hänen yrittävän ilmaista siinä sitä, että hänellä on monia piirteitä, jotka usein liitetään autismiin. Kuitenkin se, että sinulla on sellaisia piirteitä ei tee sinusta millään tavalla autistista.

Faktat tiskiin! 

Vaikka autismiin liitetään monenlaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia ja vaikka niitä piirteitä käytetään hyväksi autismia tutkittaessa autismi ei ole sana, jolla kuvataan tietynlaisia luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia.

(Eräänlainen lista erityisesti naisten autismiin liitettävistä piirteistä täällä: Samantha Craftin lista suomennettuna)


Kun henkilön sanotaan olevan autisti se tarkoittaa sitä, että hänen aivot vastaanottavat, käsittelevät ja lähettävät tietoa eteenpäin täysin erilaisella tavalla verrattuna neurotyypillisten aivojen toimintaan. Neurotyypillinen on sana jolla kuvataan henkilöä, joka ei ole neurologisesti poikkeava, kuten autistiset ihmiset ovat.

Kerran eräs lääkäri kuvaili minulle autismia niin, että se on ikään kuin jana, jonka eri asteille ihmiset asettuvat. Häntäpäässä ovat siis ne tosi autistiset, ja alkupäässä ei yhtään autistiset. Minusta tuntui, että hän näin yritti ikään kuin lohduttaa minua tai antaa minulle (mutta todellisuudessa itselleen) selityksen siitä, miksi minä en näytä (hänen) mielestään autistiselta.
Minä sanoin hänelle, ettei asia kyllä ole niin. Autismi ei todellakaan ole niin yksinkertainen, kuin joku suorajana, tai edes mutkikas jana! Selitin hänelle, että autismi on jotain paljon monimutkaisempaa. Janan sijaan autismia ja neurotyypillisyyttä voisi kuvata jonkinlaisena karttana. Ja yritin parhaani mukaan piirtää sellaisen kartan hänen eteensä ilmaan. Mutta minusta tuntui ettei hän oikein siltikään ymmärtänyt, tai ei jaksanut ymmärtää.

Ei ole olemassa vähemmän tai enemmän autistista ihmistä. Kirjoituksessani nimeltä: Olen autistinen, mutten siis ''sillä'' tavalla, kerron aiheesta enemmän.
Linkkaan teille tähän testin (testi on englanninkielinen), joka on minun mielestä yksi tämän hetken parhaimpia nettitestejä, joita olen löytänyt ja joilla voi rajata neuropoikkeavuuden mahdollisuutta itsellään ja ennen kaikkea lisätä itsetietoisuutta. Siinä testin tekijä saa hyvin laajan kuvauksen eri piirteistään ja kuvauksen siitä mitä ne tarkoittavat tulosten kannalta. Lisäksi tekijä saa tuloksista juurikin sellaisen kartan, jolla autismia voisi kuvata paremmin kuin janalla.


Kuvassa oma ''karttani'' vuoden 2019 lopulta.




Kaikki lapset eivät pidä huvipuistoista

Vaikka koin lapsena kouluarjen raskaana, koin silti, etten oikeastaan halunnut, että kesäloma tai muut lomat koskaan alkaisivat. Tai, että n...