Heippa. En ole pitkään aikaan julkaissut uusia kirjoituksia tänne vaikka minulla on 147 luonnosta odottamassa joko julkaisua tai lisäystä. Pidän kirjoittamisesta todella paljon. Ja olen saanut yhä useammin hyvää palautetta kirjoittamieni juttujen sisällöstä. Olen kuitenkin ruvennut kokoamaan autismiin liittyviä kirjoituksia yhteen samaan word- tiedostoon ja yritän näin saada aikaan niistä yhtenäisen kirjoituksen. Olen paneutunut nyt sen tekemiseen niin blogiin julkaiseminen on jäänyt vähemmälle. Uskon kuitenkin, että tulen lisäämään tännekin aina silloin tällöin juttuja.
-Lotta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kesä sumussa
Kesä on mennyt kuin sumussa. Tuntuu, etten ole elänyt elämääni, vaikka tiedän, että olen. Ainakin jollain tasolla. Muistan mitä tein ja mis...
-
Huom. En ole asiantuntija. Nämä saattavat esiintyä muille ja henkilölleen itselle samanlaisina. Epävarmuus siitä esiintykö nämä kaksi sam...
-
Autismikirjolaisista on kirjoiteltu kaikenlaista tietoa, itseasiassa paljonkin, ja näiden kaikkien tietojen pohjalta on tehty heidän tyypil...
-
Vasta joitain viikkoja sitten hankin ensimmäiset omat kuulokkeeni. Kuulokkeiden käyttötarkoitus oli erityisesti vähentää stressiä yleisillä ...