Ollaan vaan

Yrität vaan olla, olla vaan

yrität keinua ympärillä ilmassa

istua lumihangessa

huojuvassa laivassa

yrität vaan olla!

olla vaan

ihan hiljaa me ollaan vaan

Elämää ahdistuksen kanssa

Oon yrittänyt kovasti kirjoittaa paniikista, ahdistuneisuudesta, sosiaalisten tilanteiden vaikeudesta, dissosaatiosta yms. Mutta yhdestä asiasta tulee aina miljoona uutta asiaa, eikä jutut ikinä tunnu loppuvan. Analysoin asioita monelta kantilta, enkä pysty lopettamaan ajatusten tulvaa.
Omista ahdistuneisuusvaikeuksista on vaikea kirjoittaa. Niitä on liikaa.

Oon pitkään pohtinut, että miks mulla on tää. Miten kauan tätä on jatkunut, ainako? Ja miksi? Uskon, että ahdistukselle on aina jokin syy ja se, että mua on vaan ahdistanut pienestä tytöstä asti ''muuten vaan'' ei tunnu oikealta. Se miksi oon pitänyt sosiaalisia tilanteita aina inhottavina ei voi vaan tulla tyhjästä. Sille on pakko olla joku syy. Enkä oo ikinä löytänyt varsinaista traumaa lapsuudesta, jonka sen olisi voinut aiheuttaa. Mun lapsuus oli tasaista jos ei oteta huomioon jatkuvia uniongelmia, pelkoja jne.

Aloin hyväksymään joitain vuosia sitten sen että minun masentuneisuus johtui jatkuvasta ahdistuksesta, enkä koskaan tuu saamaan ahdistusta kokonaan pois. Mutta edelleen en ymmärrä miten voi vaan ahdistaa..näin paljon, näin pitkän aikaa "ei tavallaan mikään".