lauantai 13. tammikuuta 2018

Esittäminen

Tyypillistä oiretta varsinkin naisten aspergerissa/autismissa kuivaillaan useissa eri lähteissä olevan esittäminen (pretend). Mitä sinulla tulee ensimmäisenä mieleen sanasta esittäminen?

Sanan esittää synonyymejä ovat:
Näytellä
Teeskennellä
Olla olevinaan jotakin

En väitä, ettei tämä olisi totta. Haluan kuitenkin tarkastella asiaa omien kokemuksien perusteella ja niiden näkökulmasta, joilla ei ole diagnoosia, mutta joilla siltikin on Asperger ja varsinkin niiden joille asian oivaltaminen tai diagnoosi on välttämätöntä esimerkiksi itsensä hyväksymisen kannalta.

Väitän, että monet asperger- kirjat, julkaisut, tiedonlähteet ovat osoitettu henkilölle, jolla ei ole aspergeria. Tietoisesti tai tiedottomasti. Ja tässä kohtaan mennään pieleen.
Yhä vieläkin asperger- nainen jää ilman diagnoosia, miksi? Sen takia, että useissa tapauksissa on muiden lähes mahdotonta erottaa aspergeria naishenkilössä. (Lisää aiheesta mm. täältä click!) Tähän juurikin vaikuttaa asperger- naisten nokkeluus, muokkautuvuus, puutteidensa korvaaminen muilla taidoilla ja se ''esittämisen''. Miksi aspie itse ei kykene kuvailemaan ongelmaansa, johtuu siitä, että hän ei ymmärrä mikä hänen ongelmansa edes on. On vain tunne siitä, että jotain on pielessä. Mieli on monimutkainen asia. On helppo huomata että jalka on poikki tai silmä on punaisempi kuin ennen, mutta mieleen ei voi sillä tavalla katsoa. 

Jos ymmärsit esimerkkini, huomaat nyt ehkä minkä tunnen olevan pielessä nais-aspergerin piirteen ''esittäminen'' kuvailussa. Selitän asiaa vielä esimerkillä, mutta sinun täytyy kuvitella tämä ehkä toisesta näkökulmasta kuin sinun omasta
:Olet iloinen koira, yrität kertoa muille ympärillä oleville asioita itsestäsi. Innokkuutesi leikkiä kohtaan. Innokkuutesi muita kohtaan. Hypit ja pompit niin, ettei sillä näy olevan rajaa! Saat kuitenkin negatiivista palautetta. Sinulle huudetaan ja potkaistaan. Näin käy aina vain uudestaan ja koirana alat ymmärtämään, että olet tehnyt jotain väärää. Opit missä kohtaa potkaisu tulee ja ymmärrät, että se johtuu hyppimisestä. Et enää hypi.

Kysymys kuuluu, esittääkö koira kun hän lopettaa hyppimisen kokonaan? Ei? Koira sopeutuu, muokkautuu ja alistuu tilanteeseen suojellakseen itseään. On helppo sanoa koirasta näin, koska ajattelemme, että koiralla ei ole muita vaihtoehtoja. Asperger/autisti henkilön sopeutumista kutsutaan kuitenkin esittämiseksi, koska ajatellaan, että henkilö on tietoinen siitä mitä tekee ja hänellä on muita vaihtoehtoja. Todellisuus on kuitenkin toinen.
Miten niin ei ole tietoinen? - >Jos henkilö ei hahmota ongelmaansa kuinka hän voi tiedostaa millä tavoin se näkyy muuten hänen käyttäytymisessään? Se on mahdotonta. Monien esittäminen on myös lähtenyt jo lapsuudesta liikkeelle.

Aspergerin oireen kuvailu ''esittäminen'' omaa ristiriitoja. Se antaa tiedon henkilölle siitä miten toiset tulkitsevat aspergeri- henkilön käyttäytymisen, vaikka tämä piirre on omien kokemuksien pohjalta usein huomaamattomissa. Ja toisaalta, sana esittäminen ei asperger- henkilön mielestä sovi häneen sillä hän ei tiedosta, että hän ''esittää'' eli sopeutuu. Ja tämän tiedon pohjalta hän ei edelleenkään kykene havaitsemaan todellista piirrettä itsessään.

Mielestäni sanasta esittäminen pitäisi kokonaan luopua näiden ajatusten pohjalta. Tai korvata näin ''Tietoinen tai tiedoton esittäminen''. Jos sanaa esittäminen käytetään pitäisi korostaa sitä, ettei asperger- henkilö ole välttämättä ole itse tietoinen esittämisestään. Voi olla ettei hänellä ole käsititystä edes omasta persoonastaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki lapset eivät pidä huvipuistoista

Vaikka koin lapsena kouluarjen raskaana, koin silti, etten oikeastaan halunnut, että kesäloma tai muut lomat koskaan alkaisivat. Tai, että n...