maanantai 8. tammikuuta 2018

Kirjoittamisesta

Puhuminen on kamalan vaikeaa. Ikinä en tunnu tietävän mitä missäkin välissä voi tai pitää sanoa. Sanon liikaa tai en sano mitään, missä menee keskitie? Sitä en tiedä. Ja siihen minun pitäisi itseni tunkea. Ainakin muiden mielestä.
En osaa aloittaa keskustelua enkä lopettaa sitä. Ihmiset menee niin nopeaa keskustelua eteenpäin, etten pysy perässä. Puhuvat liian kovaa niin, että kuulen kaiken yhtenä isona melumassana. Monia vuosia olen jäänyt kuuntelijan asemaan ja jos joskus olen sanonut jotain, niin ilmeisesti sanon jotain outoa ja kaikki joko hiljenee, nauraa, ei vastaa mitään, suuttuu tai muuta sellaista.
Hiljaisen roolissa pysyminen on helppoa sinänsä, mutta itsetunnolle se käy pidemmän päälle raskaaksi. Silloin kun en ole pystynyt puhumaan, kirjoittaminen on ollut luonnollinen tapa korvata tunne siitä, etten saa yhteyttä (puhumalla) muihin ihmisiin. 

En sitä silloin ymmärtänyt mut juurikin tämän takia järkytyin suuresti, kun minulle kerrottiin lapsena, että minulla on lukivaikeus. Olen kuullut, että on hyvin tyypillistä, että lapsena kokee sen niin, että aikuiset tulevat vain kertomaan siitä ja niin minäkin sen koin.
Ongelma itselleni siitä siis (lukihäiriöstä) alkoi tulla siis vasta sitten kun sen kertominen aiheutti jo huonon itsetuntoni romahtamisen. Otin asian silloin todella suurena loukkauksena. En lapsena ymmärtänyt lukihäiriön merkitysta vaikka se minua kertoja minulle kerrottiin, itsetunto öni oli kuitenki jo romahtanut ja syytin itseäni omasta tyhmyydestäni.

Koulussa sain huonoja arvosanoja, kun kirjaimet olivat vaihtaneet paikkaa ja pilkut olivat jääneet pois. Sain osakseni myös nauruja kirjoitusvirheistä ja epäsuoria kommentteja siitä, etten osaa kirjoittaa. En ole kuitenkaan ikinä täysin lopettanut kirjoittamista. Piilotin sen vain muilta, niin kuin kaiken muunkin itsessäni joista koin saavani aina rangaistuksen. Eli lähes tulkoon kaiken oikean ja sen mikä tekee minusta minän.
Tähän liittyen tähtihetkeni koulussa tapahtui yläasteella, kun sen hetkinen äidinkielenopettaja luki tekemäni kirjoitelman koko luokan edessä.
Kertomuksen löytää nimellä Tähtihetki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki lapset eivät pidä huvipuistoista

Vaikka koin lapsena kouluarjen raskaana, koin silti, etten oikeastaan halunnut, että kesäloma tai muut lomat koskaan alkaisivat. Tai, että n...