lauantai 13. toukokuuta 2023

Löysin yhteyden ihmisiin

Minulla oli kasvaessani haave. Halusin löytää erityisesti saman sukupuolen ystäviä. Halusin kuulua tyttöporukkaan, halusin jutella ns. tyttöjenjuttuja, halusin olla osa heitä. Halusin nauraa yhteisille jutuille, halusin ymmärtää niitä juttuja ja tuntea sen yhteyden, jota näin muissa.

Välillä minä kuuluinkin tyttöporukkaan. Mutta kun kuuluin, se ei koskaan ollut ollenkaan sellaista mitä olin luullut ja ajatellut. Tai mitä olin muissa nähnyt. Ja sitten kun en ymmärtänyt sen kaiken merkitystä, minä taas vain ihan huomaamattani siirryin vain omiin juttuihin. 
Kun tämän huomasin, yritin taas kuulua porukkaa. Tällainen vain jatkui: Ja yhä uudestaan sain huomata, se ei koskaan ollut sellaista mitä luulin.

Mutta miksi minä sitten niin monia kertoja yritin. Kai minä aina unohdin, ettei se ollut sellaista mitä olin luullut. Tai kai minä toivoin, että ehkä se tällä kertaa olisikin.

Kun tajusin, ettei se, eli kaveruus, ollutkaan sellaista mitä olin luullut, luulin sen johtuvan siitä, että se kaikki mitä olin muissa nähnyt oli vain kulissia ja esitystä. Se yhteys mitä heissä näin ei ollutkaan siis mielestäni totta. Luulin, että kaveruus on sitä, että esitetään, että on mukavaa.

Jossain vaiheessa (aikuisiällä) tajusin, että olin ollut väärässä. Eivät he esittäneet. Heillä oli juuri se yhteys mitä heissä näin. Mutta minulle ei ollut sitä.

Olen ollut aina hirveän kateellinen ihmisille, joilla on ollut naispuolisia ystäviä. Ja niille, jotka ovat kokeneet heidät todellakin ystävinä. Niille, jotka ovat kokeneet yhteyden.

Minullakin on ollut naispuolisia kavereita, olen ollut ihmisten seurassa, viettänyt heidän kanssaan aikaa.
Mutta...
tuntuu pahalta kirjoittaa näin, enkä ole koskaan halunnut jakaa tätä asiaa ihmisille, koska tiedän, että se voi olla hyvin loukkaavaa. Mutta minusta...olisi mukavaa lopettaa peittely.
Totuus on, etten kasvaessani tuntenut yhteyttä muihin ihmisiin. 
Joskus hetkittäin kyllä. Mutta se oli vain pieniä hetkiä, jotka valuivat sormieni välistä pois.

 Olen hävennyt tätä asiaa ja kokenut, että tämä kokemukseni täytyy peittää, sillä en halua loukata ketään. Erityisesti sen takia, koska he joihin minä en ole kokenut yhteyttä, ovat kokeneet sitä minuun. He ovat luulleet, että meissä on jotain samaa. Ja ehkä meissä onkin ja olikin. Mutta totuus on, koin aina, etteivät he koskaan tienneet kuka oikeasti olin. En koskaan voinut olla minä. En koskaan voinut puhua minuna. Yritin puhua kuten luulin, että täytyy puhua. Ja peitin itsessäni kaiken sen mikä poikkesi siitä. En koskaan esittänyt mitään,olen aina ollut oma itseni. Mutta näytin itsestäni vain niitä asioita mitä muutkin näyttivät itsestään. En nähnyt kenenkään näyttävän niitä muita asioita mitä minussa on, joten en myöskään oppinut niitä itsekkään näyttämään. Kaikki muu, joka teki minusta minän, oli piilossa kaikilta myös minulta itseltäni. 

Ihmiset ovat tunteneet yhteyttä minun maskiini. Joka en ole ollut minä. Minä olen ollut sen takana tarkkailemassa ja suremassa sitä, ettei tämäkään ihminen näe minua. Ja ajattelin aina, että jos hän näkisi, hän ei tuntisi enää yhteyttä minuun, ja tuskin edes pitäisi minusta. 

Sen takia, se yhteys mitä he kokivat minuun, oli vain illuusio. Koin ja koen, jos olisin näyttänyt todellisuuden minusta, he olisivat ymmärtäneet sen mitä minäkin, ettei yhteyttä ollut. Niin uskon, vaikken tiedä onko se kuitenkaan totuus.

Miksi kerron tästä nyt?

Koska asia on muuttunut. Yhtäkkiä tajusin, että minulle on se mitä aina toivoin. En sitä ole aluksi edes huomannut, luultavasti siksi koska se oli silloin aluksi nimenomaan vain aluksi. Eli se oli vasta muotoutumassa. 
Ja sitten se suraavaksi oli jotenkin väärin. Jotenkin niin, ettei se ei voi olla edes oikea asia, koska se on erilailla, kuten muilla.

Mutta ei, tämä yhteys, jota minä tunnen on oikea!

Ensimmäistä kertaa elämässäni minä kuulun tyttöjenporukkaan ja minulla on naispuolisiakavereita. Ja minä tunnen yhteyttä heihin. Ja niihin ihmisiin.

Mikä on nyt siis toisin?

Yhteys muodostui, koska he kaikki näkevät minut autistisena ihmisenä ja minä näen heidät ❤

-Lotta-

perjantai 5. toukokuuta 2023

Miksi autistiset ihmiset kieltäytyvät sosiaalisista kanssakäymisistä?

Mut on kutsuttu kahteen koulutukseen kokemusasiantuntijaksi ja oon kieltäytynyt kummastakin. On ollut vaikeaa kieltäytyä ja oon kokenut huonoa omatuntoa siitä.

Luulin ennen, että koen tällaisestä huonoa omatuntoa muiden takia. Että heitä harmittaa se, etten pääse. Ja he ovat pettyneitä minuun. Ja se olisi asia joka harmittaisi minua.

Asia ei taidakaan olla niin.

Nimittäin, yhä uudestaan olen saanut huomata, että se, että muut olisivat pettyneitä minuun, on ollut lähinnä vain oma ajatukseni. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle, että he olisivat tällaisesta asiasta pettyneitä minuun. 

Päin vastoin, he ovat kertoneet hyväksyvänsä asian. Ei ihmiset ole pettyneitä minuun. Tai jos ovat, he pääsevät asiasta yli. He löytävät toisen hyvän kokemusasiantuntijan keikkaa varten ja elämä jatkuu.

Mutta pääsenkö minä siitä yli, että tämä olisi minulle tärkeää ja minä haluaisin, mutten pysty.
En pääse, se raastaa sydäntä.

Mutta miten minäkään voisin olla pettynyt itseeni, kun ainut mitä tein oli, että tunnistin omat rajani ja kuuntelin itseäni.

 On vain edelleen vaikea hyväksyä sitä, että joudun luopumaan jatkuvasti minulle tärkeistä asioista. Ennen en luopunut. Yritin pitää niistä kaikin keinoin kiinni.

 Mutta oliko se koskaan loppupeleissä sen arvoista. Oliko hyödyt enemmän kuin haitat. Olen pahoillani, mutta totuus minun elämässäni on se, ettei ole ollut. Se ei tarkoita sitä, ettei hyödyt, eli kokemukset, tapaamiset, ihmiset, olisi olleet arvokkaita. Se vain tarkoittaa sitä, että haitat ovat ylitse pääsemättömiä.

Kokemuksesta tiedän, jotta joskus taas pystyn, minun täytyy sanoa myös ei.
Jotta sitten kun kykenen, haluan aidosti sanoa kyllä.

-Lotta


Kaikki lapset eivät pidä huvipuistoista

Vaikka koin lapsena kouluarjen raskaana, koin silti, etten oikeastaan halunnut, että kesäloma tai muut lomat koskaan alkaisivat. Tai, että n...