Musiikin kuuntelun ja sen aiheuttama aistikuormitus

Huomasin, että ihmiset ovat jakaneet vuoden 2022 Spotify-listojaan ig:ssä ja varmaan muuallakin. Ja haluaisin jakaa teille omani.

Minun Spotify 2022- listalla on 3h3min musiikin kuunteluaikaa. Olen kuunnellut Birdyä, Tulenkulkijoita, Barcelonaa, kaksi Billie Eilish Biisiä ja yhden Antti Aution biisin. 

Kuten huomaat, en kuuntele paljon musiikkia. Puolustukseksi voin kuitenkin myöntää, että kuuntelen lähinnä musiikkia yleensä youtubesta. Ja kuuntelen lähinnä vain samoja kappaleita.

Yleensä musiikki aiheuttaa itsessäni vahvoja erilaisia tunteita. Vaikka musiikki olisikin rauhallista, se yleensä siltikin saa aikaan vahvoja tunteita. Musiikin kuuntelua ja sen aiheuttamaa tunnetta itsessäni voisi ehkä verrata siihen, kuin olisin jossain huvipuistolaitteessa.

Usein, en jaksa käydä läpi tällaista tunnekuohua, ja sen takia en kuuntele musiikkia kuin vain harvoin ja tietyssä paikassa. 

Tämä paikka on kuntosali, erityisesti juoksumatto. Muuten kuuntelen salillakin vain äänikirjoja/tarinoita/dokumentteja.

Aloin käymään kuntosalilla juoksemassa useita vuosia sitten. Kuuntelin aina yhden saman biisin kun juoksin. Edelleen kuuntelen lähes joka kerta juoksumatolla sen biisin, sen nimi "Supersankari" ja ns. nopeutettu versio.

-Lotta

Yhteistyöpaja Vestiksessä

Tulin juuri kotiini ja istun pimeässä huoneessa kirjoittamassa. 

Olen hyvin väsynyt. Nyt päivä on ns. pulkassa.

Tänään osallistuin kokemusasiantuntijan roolissa Vaasan setlementillä järjestettyyn ''Mikä ihmeen nepsy?''- nimiseen yhteistyöpajaan.

Tämän päiväinen kokemusasiantuntija tehtäväni poikkesi muista kokemusasiantuntija- tehtävistäni sillä tavoin, ettei minua kutsuttukaan pitämään puhetta. Tänään roolini oli osallistua keskusteluun, tuoda omia ajatuksia, kokemuksia sekä pohdintojani esille.

Tämän päiväinen oli mulle todella tärkeä kokemus. Mä olin hyvin varautunut siihen, etten mitenkään pysty olemaan paikalla koko päivää. Ja etten pysty lähtemään yhdessä muiden kanssa syömään minulle tuntemattomaan ravintolaan.

""Tässä välissä haluan kertoa, että tämän minun kirjoitus tästä päivästä meni nyt niin syville vesille, etten tule sitä jatkamalla pääsemään tuskin koskaan siihen asiaan mitä halusin alunperin kertoa. Tämä on minulle hyvin yleistä ja tämän takia suurin osa blogiteksteistä on julkaisemattomia sekä kesken eräisiä. Menen nyt siis suoraan asiaan"

Halusin siis kertoa, että minä pystyinkin olemaan koko päivän tässä toiminnassa mukana. Kävin myös syömässä. Sain rentoutumishetkiä. Sain pitää kuulokkeita ravintolassa. Ulkona oli ihana ilma. Satoi hieman lunta. Minulla oli mukavaa. Olen iloinen, että sain osallistua tähän tapahtumaan.

-Lotta

Elämää autismikirjolla: Elän kokemuksiani uudelleen

Autismikirjon diagnoosin saamisesta on kulunut jo viisi vuotta. Diagnoosin saamisen jälkeen ja etenkin sen jälkeen, kun elämäni alkoi pikku hiljaa helpottamaan, vuodet ovat alkaneet kulua paljon nopeammin. 

On jopa pelottavaa kuinka nopeaa aikani kuluu. Se ei ole minusta mukavaa. Tuntuu, etten kerkeä tehdä mitään, tai en saa aikaiseksi mitään, joka ei ole kuitenkaan uusi asia. Mutta uutta on se, ettei jokainen tiedostettu elämäni hetki ole ahdistuksen valtaama.

Kun minulla on surullinen olo siitä kuinka aika menee niin nopeaa, yritän muistaa miksi asian on niin. Aika todella menee nopeaa silloin, kun on mukavaa. Minun aikani menee paljon nopeampaa nyt kuin koskaan ennen, sillä pystyn elämään ja nauttimaan asioista. Niin ei ollut ennen. 

Vaikka elän näissä päivissä, kehoni ja mieleni palaa jatkuvasti menneisyyteen. Tai oikeastaan, minusta tuntuu, että kymmeniä vuosia sitten tapahtuneet asiat eivät ole menneisyyttä. Mielessäni ja kehossani ne ovat edelleen nykyhetkeä. Toisin sanoen elän jatkuvasti muistojani ja kokemuksiani aidosti uudelleen.

Yksi muisto johon mieleni usein palaa on hetki, kun olen yksin huoneessani. On ilta ja pimeää, ja makaan sängylläni peiton alla. Katson kattoon ja välillä seiniin ja etsin niistä kuvioita. Minulla on hyvin ahdistunut olo. Olen noin 10-vuotta. Mietin itsekseni miksi minä en saa unta. Miksi kaikki on niin vaikeaa. Miksi tämä vain jatkuu. Miksi koulussa ei opeteta mitään hyödyllistä mistä oikeasti olisi jotain apua, kuten nukahtamista. Miksi minulla on näin hirveä olo. Tälläistäkö eläminen tosiaan on? 

Minua itketti hirveästi.

Halusin sen kaiken vain loppuvan. Halusin nukkua rauhassa, ilman pelkoa ja ahdistusta. Minä halusin vain levätä. Rukoilin usein, että kaikki helpottuisi ja että minulle olisi vihdoin hyvä olla. Itku silmässä päätin, että jonain päivänä se vielä tapahtuu.

Yli kymmenen vuoden päästä elämäni alkoi vihdoin helpottumaan.

En kuitenkaan tiedä pystyykö mieleni ja kehoni koskaan irroittautumaan tuosta hetkestä sängyssäni. Minulla on tunne, että minulta odotetaan sitä. Että unohtaisin, enkä antaisi menneisyyden ikävät muistot vaikuttaa tähän hetkeen. Mutta kyse ei ole yksittäisistä ikävistä muistoista. 

Kyse on paljon suuremmasta kokonaisuudesta. Minä en lapsena enkä nuorena pystynyt ahdistuksen, stressin ja pelon takia suurimmaksi osaksi nauttimaan mistään niistä hetkistä, jotka tekevät elämän elämän arvoista. Ikävät muistot eivät ole mitään siihen verrattuna, etten pystynyt nauttimaan ihanista hetkistä. Minä en pystynyt sen takia elämään. Siitä siinä on kyse. Sen takia minä en pysty unohtamaan. Aloin vasta viisi- vuotta sitten elämään myös sen pienen tytön elämää. En minä voi häntä unohtaa, minähän lupasin hänelle, että jonain päivänä kaikki helpottuu. 

Nyt hän saa vihdoin elää.

-Lotta

Mielen ja ihon ristiriita

Tänään olin ekaa kertaa kuntosalilla shortseissa. Mulla ei oo ennen ollut urheilushortseja. Tykkään pitkähihaisista ja pitkälahkeisista. Koen epämiellyttäväksi jos ihoa on paljaana jaloissa tai käsissä. Tuntuu kuin olisin alasti. Ja siltikin, voin kokea vaatteet myös hyvin epämiellyttävinä.

Se on ristiriitaista. 

Ihoni on eri mieltä kuin mieleni.

Tänä kesänä mun oli aivan pakko ostaa urheilushortsit. Oli niin hiostavia ja kuumia ilmoja, etten kestänyt olla mun pitkälahkeisissa urheiluhousuissa tai leggingseissä. Eikä se ollut vain epämukavaa, se oli niin hirveää, että olisin tehnyt mitä vain saadakseni sen tunteen pois.

Koska pidän pitkälahkeisista, enkä omista shortseja, jouduin käyttämään legginsejä. Löysin kuitenkin aika nopeaa ratkaisuja treenata pitkälahkeisissa niin ettei olo ollut aivan sietämätön. Yksi näistä oli soutulaite. Siinä vain peppu, jalkapohjat ja kädet ovat kosketuksessa pintojen kanssa. Ja sen lisäksi, ainakin siitä soutulaitteesta tulee mukavaa tuulta samalla kun soutaa. Se auttoi. Nostin siis lahkeita ylös sen verran kun pystyin ja soudin menemään.

Ennen tuota ratkaisua sain sisäänpäin kääntyneen meltdownin. Tarkotan tällä sitä, ettei se meltdown näkynyt ulospäin kuin ehkä jos olisi katsonut tarkasti. Jos olen ihmisten ilmoilla, näin minun "meltdownit" yleensä menee. Jos niitä voi siksi edes kutsua. Ei niitä muut näe. Mutta oman pään sisällä, sillä huudolle mitä huudan sisälläni ei tule loppua, ennen kuin se hirveä tunne menee pois.

Edes kotonakaan jos saan meltdownin esimerkiksi vaatteiden aiheuttamasta ahdistuksesta, se mitä tunteita siitä tulee ulos, ei ole hirvittävän voimakasta. Toki mm. revin heti kaikki vaatteet pois, saatan kirota, heitellä tavaroita. Mutta sekin on mielestäni pientä ja maltillista.

Autismi- pinssini

Tänään on autismitietoisuuden päivä. Tein pari vuotta sitten tällaisen pinssin ja siitä asti se on koristanut reppuani:

Kerran junassa huomasin erään henkilön katsovan pinssiäni ja minua pitkän aikaa. Tuli tunne, että pinssi herätti hänessä ajatuksia. Ehkä hän mietti, miksi minulla on sellainen pinssi, sillä en näytä sellaiselta autistiselta, mitä hän oli elokuvissa nähnyt. Tai ehkä hän muisti jonkun tutun autistisen, johon hän olisi halunnut tutustua enemmän, muttei ollut vielä uskaltanut. Ehkä hän nyt ymmärsi, että me autistiset ihmiset olemme ihan tavallisia, eikä meitä tarvitse pelätä. Tai ehkä hän itse oli autismikirjolla ja hänelle tuli hyvä mieli, että nyt tiesi jonkun toisenkin vaunussa joka oli autistinen!

Vaikka pidänkin pinssistäni ja haluan käyttää sitä, jakaen samalla autismitietoisuutta, usein kassajonossa huomaan pelkääväni sitä, että ihmiset kiinnittävät pinssiini negatiivista huomiota. Pelkään, että ihmiset alkavat katsomaan minua erilailla pinssin tekstin takia. Tai alkavat haukkumaan minua sen takia, että olen autistinen.

Nämä ovat kuitenkin vain omia pelkojani. Kukaan ei ole koskaan kommentoinut pinssiäni millään tavalla.

Ihon yliherkkyys: Nukkuminen ja peitto osa 2

Muistan lapsena ollessani vanhempieni peitelleen minut "merenneidoksi". Peitto asetettiin päälleni niin, että olin tiiviisti sen alla, samalla kun kehoni sivuilla peitto työnnettiin kehoni alle. Peitto oli suorana ja tiiviisti päälläni. Se tuntui hyvältä, ja hyvällä tuurilla saatoin nukahtaa siinä asennossa. Muistutin kuin muumiota kääreissään. 

Tietenkään en pystynyt nukkumaan koko yötä sillä tavalla. Tuskin pystyin olemaan kuin ehkä 15-minuuttia (ainakin se tuntui siltä ajalta, saattoi olla vain pari minuuttia) paikoillani siinä asennossa. Heti kun liikuin, taika ikään kuin katosi: Se hyvän olon taika, mikä tuli siitä tunteesta kuinka peitto asettui ja tuntui päälläni. 

Tämä merenneito- tai muumio- peitto sai minut joskus hyvinä iltoina sen tietoisimman vaiheen ohi: uneen, jolloin en enää tuntenut peittoa.

Ihon yliherkkyys ja painopeitto:

Jos minulla ei olisi ihon yliherkkyyttä uskon, että painopeitto olisi minulle suuri apu. Mutta koska ihoni tuntemukset ovat niin häiritseviä ja ne menevät sen yli, miltä ihon alla oleva keho tuntee, en pysty käyttämään painopeittoa (ainakaan tällä peitolla ja lakanoilla).

Kehossani on kuitenkin kohtia, joissa ihon yliherkkyys ei ole niin vahvana. Kuten jaloissa. Olenkin nyt parina yönä kokeillut sellaista, että laitankin painopeiton vain jaloilleni, niin että välissä on myös pehmeä viltti. Muuta kehoa lämmittämään olen käyttänyt lämpimiä oloasuja sekä käytän myös peittona esimerkiksi isoa lämmintä hupparia, jonka sain lahjaksi.

Nyt nukkuminen on tunto yliherkkyyden osilta tuntunut hieman miellyttävämmältä :)

Tunto yliherkkyys ja nukkuminen

Ostin joku aika sitten painopeiton, ja taisin luvata päivittää tänne, miltä tuntuu nukkua sen kanssa. Olin aika varma, että se toisi helpotusta yöuniini, sillä sitä se oli aikaisemmin tehnyt. Mutta silloin aikaisemmin minulla oli peiton lisäksi myös vahvempi lääkitys uneen. Liekkö lääkitys vaikuttanut silloin aikaisemmin enemmän uneen, kuin itse painopeitto, sillä nykyinen painopeitto ei ole oikeastaan tuottanut sen paremmin unta. Olen nukkunut ehkä jopa huonommin sen kanssa ja vaihdoin aika pian takaisin edelliseen peruspeittooni. Painopeittoni on oikeastaan myös aika viileä. Sen läpi ilma virtaa erilailla ja se tuntuu epämiellyttävältä, kuin pieni tuulen vire tai kylmä ilma olisi jatkuvasti keholla.

Eilen illalla aloin pohtimaan uusia näkökulmia siihen miksi nukahtaminen on minulle vaikeaa. Aloin myös miettimään, miksi ihmiset oikeastaan käyttävät peittoa nukkuessaan?

En ole koskaan ajatellutkaan, että nukkuminen yöllä voisi tapahtua ilman peittoa. Minun elämässäni on aina ollut niin, että kun menen nukkumaan, niin se merkitsee sitä, että laitetaan peitto päälle. Nukkuminen ja peitto olivat yhtenäinen pari, jotka kuuluivat yhteen.

Mutta, onko peitto välttämättömyys siihen, että voi nukkua yöunet?

Sängyssä maatessani mietin, miltä minusta oikeastaan tuntuu olla peiton alla. Kun aloin sitä miettimään ja tunnistamaan kehon tuntemuksia, huomasin, että aloin löytämään syitä sille miksi olin erityisen ahdistunut ja levoton sängyssä. 

En tuntenut oloani hyväksi. Koko kehoni oli täynnä epämiellyttäviä tuntemuksia. Peitto tuntui karhealta ja kuivalta. Jostain kohtaa lakanan alta tuntui sisällä oleva untuvapeitto, jonka päälikangas tuntui vielä hirveämmältä. Peitto ei ollut asettunut nätisti kehoani vasten. Siinä oli ryppyjä, jotka ihoni tunnisti selkeästi. 

Minusta oikeastaan tuntui siltä, kuin minun päälläni olisi ollut pieniä muurahaisia kipittelemässä ympäri kehoani.

Ihon tunto yliherkkyys

Vasta lähivuosina olen ymmärtänyt, että minulla on huomattavaa ihon aisti yliherkkyyttä. 

Se vaikuttaa elämääni paljon, vaikken sitä usein kykene edes tunnistamaan, kuin vasta myöhemmin, joskus en silloinkaan. Erilaisia tuntemuksia on niin paljon, että ne sulautuvat yhteen yhdeksi isoksi pahan olon tunteeksi.

Viime yötä ennen en ole ymmärtänyt, että myös peitto aiheuttaa ihollani epämiellyttäviä aistituntemuksia.  Epämiellyttävät tunteet iholla vaikuttavat olotilaani ja sitä kautta tietysti siihen, miten pystyn rentoutumaan ja nukkumaan.

Tämän nyt tiedostaessani, pystyn alkaa pohtimaan uusia erilaisia vaihtoehtoja siihen, etten tuntisi näitä ikäviä aistituntemuksia.

Apukysymyksiä:

Olisiko erilainen lakanamateriaali sopivampi?

Voisiko päälläni olla jokin lämmin vaate peiton sijasta?

Voisiko peitto ollakin viltti?.