Mielen ja ihon ristiriita

Tänään olin ekaa kertaa kuntosalilla shortseissa. Mulla ei oo ennen ollut urheilushortseja. Tykkään pitkähihaisista ja pitkälahkeisista. Koen epämiellyttäväksi jos ihoa on paljaana jaloissa tai käsissä. Tuntuu kuin olisin alasti. Ja siltikin, voin kokea vaatteet myös hyvin epämiellyttävinä.

Se on ristiriitaista. 

Ihoni on eri mieltä kuin mieleni.

Tänä kesänä mun oli aivan pakko ostaa urheilushortsit. Oli niin hiostavia ja kuumia ilmoja, etten kestänyt olla mun pitkälahkeisissa urheiluhousuissa tai leggingseissä. Eikä se ollut vain epämukavaa, se oli niin hirveää, että olisin tehnyt mitä vain saadakseni sen tunteen pois.

Koska pidän pitkälahkeisista, enkä omista shortseja, jouduin käyttämään legginsejä. Löysin kuitenkin aika nopeaa ratkaisuja treenata pitkälahkeisissa niin ettei olo ollut aivan sietämätön. Yksi näistä oli soutulaite. Siinä vain peppu, jalkapohjat ja kädet ovat kosketuksessa pintojen kanssa. Ja sen lisäksi, ainakin siitä soutulaitteesta tulee mukavaa tuulta samalla kun soutaa. Se auttoi. Nostin siis lahkeita ylös sen verran kun pystyin ja soudin menemään.

Ennen tuota ratkaisua sain sisäänpäin kääntyneen meltdownin. Tarkotan tällä sitä, ettei se meltdown näkynyt ulospäin kuin ehkä jos olisi katsonut tarkasti. Jos olen ihmisten ilmoilla, näin minun "meltdownit" yleensä menee. Jos niitä voi siksi edes kutsua. Ei niitä muut näe. Mutta oman pään sisällä, sillä huudolle mitä huudan sisälläni ei tule loppua, ennen kuin se hirveä tunne menee pois.

Edes kotonakaan jos saan meltdownin esimerkiksi vaatteiden aiheuttamasta ahdistuksesta, se mitä tunteita siitä tulee ulos, ei ole hirvittävän voimakasta. Toki mm. revin heti kaikki vaatteet pois, saatan kirota, heitellä tavaroita. Mutta sekin on mielestäni pientä ja maltillista.