Kerran junassa huomasin erään henkilön katsovan pinssiäni ja minua pitkän aikaa. Tuli tunne, että pinssi herätti hänessä ajatuksia. Ehkä hän mietti, miksi minulla on sellainen pinssi, sillä en näytä sellaiselta autistiselta, mitä hän oli elokuvissa nähnyt. Tai ehkä hän muisti jonkun tutun autistisen, johon hän olisi halunnut tutustua enemmän, muttei ollut vielä uskaltanut. Ehkä hän nyt ymmärsi, että me autistiset ihmiset olemme ihan tavallisia, eikä meitä tarvitse pelätä. Tai ehkä hän itse oli autismikirjolla ja hänelle tuli hyvä mieli, että nyt tiesi jonkun toisenkin vaunussa joka oli autistinen!
Vaikka pidänkin pinssistäni ja haluan käyttää sitä, jakaen samalla autismitietoisuutta, usein kassajonossa huomaan pelkääväni sitä, että ihmiset kiinnittävät pinssiini negatiivista huomiota. Pelkään, että ihmiset alkavat katsomaan minua erilailla pinssin tekstin takia. Tai alkavat haukkumaan minua sen takia, että olen autistinen.
Nämä ovat kuitenkin vain omia pelkojani. Kukaan ei ole koskaan kommentoinut pinssiäni millään tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti