En hyväksynyt sitä, enkä halunnut sitä.
Kielsin asian ja syytin olostani muita. Erityisesti sitä, joka teki jotain joka laukaisi minussa sen, joka repi minut pois tästä nykyhetkestä. En päässyt enää palautumaan itsekseni tähän nykyhetkeen. Tai ehkä nyt kuitenkin jotenkin, kuukausien, melkein puolen vuoden päästä. Tai ehkä nyt vasta hyväksyin sen, että tarvitsen tähän tukea. Tarvitsen todella tukea ja apua. Etsin ja toivoin sitä aivan vääristä ihmisistä.
Nyt hän pitää itseään niin kovin tärkeänä, kuin tämä olisi kaikki häntä varten. Kuin kaikki kärsimykseni olisi ollut häntä varten. Hän näyttää ruokkivan sillä itseään ja egoaan. Kuinka hienoa onkaan, kun joku kärsii siitä mitä on itse tehnyt? Mutta hänen säälivä äänensä kutsuu minua vain säälimään häntä. Hän elää aivan toisessa todellisuudessa, eikä pääse omaani vaikka luuleekin niin. Hän luulee, että hän pääsi minun lähelleni.
Lähelleni pääsi se pieni tyttö joka kauan sitten olin. Jos joku, niin hän pääsi minun lähelleni. Toivon, että jonain päivänä voimme todella seistä rinnakkain, ei sisäkkäin.
- Lotta
