Salaisuus

Voisin kertoa erään salaisuuden. Minulla on haave, että kirjoittaisin joskus kirjan ja julkaisisin sen. Se olisi uskomatonta. Minulla on parikin aihetta, joista voisin kirjoittaa. Ja yhdestä aiheesta olen jo kirjoittanut useita kymmeniä sivuja.
Mutta minua pelottaa. Koen ettei kirjoitus tule olemaan koskaan etenkään omasta mielestäni niin hyvä, että hyväksyisin itse sen niin ja kokisin itse, että se olisi julkaisu kelpoinen. Pelko liittyy hyvin vahvasti pelkoon muiden negatiivisesta vastaan otosta.

Mutta se on kai sellainen minun haaveni.

Kirjoittaminen on suuri asia minulle. Minulla on lukihäiriö ja sain lapsena muilta sen käsityksen etten osaa lukea enkä kirjoittaa. Lukemista en ole hirveämmin koskaan harrastanut, mutta kirjoittaminen on ollut keino helpottaa oloa ja ilmaista itseäni. Sain lapsena myös sen kuvan muilta, etten osaa myöskään puhua, kävin puheterapeutilla. Koin, että muut halusivat koko ajan muuttaa minua enkä saanut olla sellainen kuin olin. Piti mennä puheterapeutille, piti tehdä tehtäviä joita muiden ei tarvinnut tehdä, piti käydä erikoistunneilla ja sain osakseni myös naurua muilta oppilailta kun en suoriutunut tehtävistä yhtä hyvin kuin muut.

Ei minua itseäni silloin lapsena oikeastssn kiinnostanut osaanko muiden mielestä puhua tai kirjoittaa. Ei sillä ollut minulle mitään väliä.
Mutta sydämeni särkyi, kun sain ulkopuolelta jatkuvasti neuvoja siihen miten minun täytyy muuttaa itseäni. Näin sen koin, vaikka muiden tarkoitus oli vain auttaa. Tehtävät ja erikoistunnit olivat minulle vain rangaistusta. Tämä oli yksi asia josta koin saavani rangaistuksia siitä kun en ollut kuin muut.

En koskaan lopettanut kirjoittamista, vaikka puhumisen lopetinkin teininä. Yhtä useammin ja lopulta kokonaan, minä en kertonut kirjoittamisestani kenellekään. Enkä tosiaankaan näyttänyt kirjoituksiani kenellekään. Minulle niiden näyttäminen olisi tarkoittanut sitä, että muut alkaisivat etsimään lauseista virheitä ja kertoisivat ne minulle. He olisivat pilanneet sen ainoan keinon jolla tunsin pystyväni ilmaisemaan itseäni. Sekään ainut keino ei muiden mielestä ollut hyvä. Tein senkin väärin ja väärällä tavalla. Niin olen ajatellut.

Itsetuntoni on kuitenkin kasvanut ja ymmärrän nyt paremmin myös muita kuten myös itseäni.

Minulle, kirjoitusvirheet,lauseen rakenne tai muu sellainen, ei ole tärkeää. Ehkä se olisi jos kokisin että se tulisi kuin itsekseen. Mutta ei se tule. Eikä ne ole minulle niin tärkeitä asioita,että kokisin tarvetta käyttää energiaani niihin kuin,että käyttäisin energiani itse sisältöön. Sisältö on minulle kaikkein tärkeintä.

Ja joskus jos kirjoitan kirjan niin sehän on selvää,että joku muu sitten tarkistaa sen ja oikaisee kirjoitusvirheet. Minä voin keskittyä siis siihen minkä itse osaan hyvin ja mistä nautin, eli ajatuksien jakamiseen kirjoittamisen keinoin.

Lisää liittyen aiheeseen postauksessa tähtihetki ja olenko minä hyvä?

''Olen autistinen, mutta en siis ''sillä'' tavalla''

Minä en pidä sanasta Asperger. Kun olen käyttänyt sitä sanaa kuvaamaan autismiani, minulle on tullut siitä jotenkin epämiellyttävä olo ja siltikin olen tuntenut jollain tavalla velvollisuutenani sanoa asperger eikä autismi. Olen kertonut itselleni erilaisia selityksiä sille miksi käytän sanaa asperger, vaikka se ei minusta ole oikein. Tässä joitain selityksiä: Koen, että ihmiset eivät muuten ymmärtäisi. Tai he ymmärtäisivät väärin. Tuntuu, että jotkut saattavat jopa jotenkin pelästyä, jos puhun itsestäni autistisena.

Mutta ei autismissa ole mitään pelättävää. Ei minua tarvitse pelätä. Olen ihan tavallinen nuori nainen. Tavallinen nuori nainen, jonka aivot toimivat vähän eritavalla kuin monen muun aivot.

?

''Olen autistinen, mutta en siis ''sillä'' tavalla.'' = Minulla on Asperger 
?

Minusta tässä on käynyt niin, että autistiset ihmiset ovat jaettu kahtia, syy tähän on jonkinlainen yritys vähentää autismiin liittyviä ennakkoluuloja. Minusta se on väärä keino. On ne henkilöt, joiden piirteet eivät useimmiten ole muille näkyvissä ja ne henkilöt, joiden autistiset piirteet näkyvät muille selkeämmin.

Ennakkoluulot ovat muodostuneet ja muodostuvat koko ajan silloin, kun autismista kerrotaan muille. Kun peruskoulussa henkilö saa tietää, luultavasti ihan ensimmäisen kertaa autismista, siitä kerrotaan mahdollisimman selkeästi ja yksinkertaisesti. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kaikki autismiin liitettävät piirteet kuvaillaan lyhyesti ja mahdollisina esimerkkeinä käytetään äärimmäisen voimakkaita ja näkyviä piirteitä. Tällä tavalla opetetaan oikeastaan aivan kaikkea mikä on henkilölle aivan uutta.

Ennakkoluulot syntyvät, kun siirrytään seuraaville luokille, mutta oppimateriaali liittyen autismiin ei muutu mihinkään. Niitä samoja tietoja jaetaan koko ajan vain lisää ja lisää, eikä niin tapahdu vain koulussa, vaan myös mediassa. Ja kuten kaikki me tiedämme, media on läsnä kaikkialla, joka paikassa ja se on tärkeä tiedotus väline. Ensimmäisien vuosien oppimateriaalia autismista jaetaan kuin mitään muuta ei olisikaan. Aivan kuin me kaikki olisimme lapsia, jotka asiaa eivät edes kykenisi ymmärtämään.

Tämän takia ennakkoluulojen vähentäminen vaatii sen, että sitä oppimateriaalia päivitetään ja ''siirrytään'' seuraaville luokille sen opettamisessa. Eli lisätään autismista kerrottavaa tietoa.

Ennakkoluuloja voisi vähentää jo peruskoulussa painottamalla sitä, että autismi vaikuttaa ihmisiin eri tavalla ja kertoa, että vaikka autismi ei näkyisi muille, se ei tarkoita ettei sitä ole

---

Aspergeristä sanotaan usein myös niin, että se on lievää autismia. Lievää kenelle? Henkilölle itselleen vai muille? Oikea vastaus on jälkimmäinen.
Mitä väliä sillä on näkyykö autistisuus muille vai ei?

Kun kävin pitkissä testeissä joissa autistisia piirteitäni tutkittiin, tuloksissa ilmeni, että täytin autismin sekä aspergerin kriteerit. Diagnoosiksi minulle kuitenkin kirjoitettiin asperger. Miksi? Sitä minulle ei kerrottu, mutta vastaus on mielestäni selkeä. Lopullinen diagnoosi kirjattiin sen perusteella miten henkilökunta koki autismini. Sitä ei kirjattu sen perusteella miten minä koin autismini ja miten se vaikuttaa elämääni. Tämän takia en tykkää käyttää sanaa asperger- kuvaamaan omaa autismiani, se ei kuvaa asiaa omasta näkökulmastani, vaan muiden näkökulmasta.

Minun mielestäni on omituista diagnosoida henkilö jonkun muun kuin henkilön omasta näkökulmasta. Tietysti joissain diagnooseissa tämä on välttämätöntä, esimerkiksi jos henkilö ei itse kykene kertomaan omia kokemuksiaan tai hän ei pysty erottamaan mikä on totta ja mikä ei. Mutta onko tällainen tarpeellista diagnosoidessa autismia? Monet ja voisin väittää, että useimmat autistiset osaavat kuitenkin kertoa omista kokemuksistaan ja elämästään todella hyvin.

''monesti rajat eri autismidiagnoosien välillä jäivät epäselviksija joskus henkilöt saivat samoilla oireilla eri diagnooseja. Lisäksi laajatutkimustyö ei tuonut näyttöä siitä, että autismi ja Aspergerin oireyhtymäolennaisesti eroaisivat toisistaan. ''

Näillä näkymin asperger- diagnoosi on poistumassa tautiluokituksesta. (lähde:diagnoosinmuutos- autismiliitto)

Missä ovat uudet kirjoitukseni?

Heippa. En ole pitkään aikaan julkaissut uusia kirjoituksia tänne vaikka minulla on 147 luonnosta odottamassa joko julkaisua tai lisäystä. Pidän kirjoittamisesta todella paljon. Ja olen saanut yhä useammin hyvää palautetta kirjoittamieni juttujen sisällöstä. Olen kuitenkin ruvennut kokoamaan autismiin liittyviä kirjoituksia yhteen samaan word- tiedostoon ja yritän näin saada aikaan niistä yhtenäisen kirjoituksen. Olen paneutunut nyt sen tekemiseen niin blogiin julkaiseminen on jäänyt vähemmälle. Uskon kuitenkin, että tulen lisäämään tännekin aina silloin tällöin juttuja.

-Lotta

Olenko minä hyvä?

Joitain viikkoja sitten aloitin uuden harrastuksen, menin eräälle käsityö-kurssille. Nyt tulevana perjantaina on viimeinen kerta.

Olen kovasti pohtinut elämäni aikana sitä missä minä olen hyvä. En ole oikein keksinyt mitään. Nyt ymmärrän, että olen ehkä tavoitellut vähän liian suurta titteliä; olen ajatellut, että jos olen maailman paras jossain, niin sitten olen hyvä siinä asiassa. Muutoin en ole asiassa hyvä. En siis oikein ymmärrä mitä tarkoittaa, jos on hyvä jossain. Ehkä siksi en ole koskaan tuntenut, että olisin jossain hyvä.

Nyt kuitenkin olen pikku hiljaa saanut tungettua päähäni ajatuksen siitä, että se, että on hyvä jossain ei tarkoita sitä, että olisi kaikista paras. Aina on joku joka on ehkä parempi. Mietin vain, mitä ''olla hyvä jossain'' oikeastaan sitten tarkoittaa? Milloin voin sanoa olevani jossain hyvä?

Esimerkiksi tuolla käsityö- kurssilla opettaja kehui minua, koska olin oppinut nopeaa erään asian. Tunsin ylpeyttä ja ajattelin, että tässä taidan olla hyvä. Mutta huomasin, että eräs tyttö oli minusta minua parempi. Ja nyt tuntuu, että en minä taida olla asiassa sen erikoisempi kuin muutkaan. Olenko minä kuitenkin hyvä siinä?

Nyt kun sain autismikirjondiagnoosin olen alkanut pohtimaan sitä onkohan minulla jokin erikoistaito, niin kuin olen monesti lukenut autisteilla usein olevan. Vaan en minä koe, että minulla olisi mitään taitoa. Kaikki oikeastaan tuntuu aina jollain tavalla vaikealta. Mutta ottaessani huomioon sen, että minun mielestä hyvä tarkoittaa sitä, että olen kaikkein paras ja muuttaessani sitä niin, että ehkei minun tarvitse olla kaikkein paras ollakseni hyvä, olen tainnutkin löytää jotain asioita joissa olen hyvä.

Kuitenkin minun täytyy vielä tähän väliin sanoa, että itse autismi ei tee ihmistä taitavaksi jossain. Eriasia on sitten ne joilla on savant, eli syndrooma johon kuuluu se, että on jokin erityislahjakkuus, joka on syntynyt tavallaan itsestään. Erityislahjakkuus näillä liittyy usein muistiin (lähde wikipedia). Usein näillä ihmisillä on kuitenkin myös jonkinlainen kehitysvamma tai esim. autismi. Mutta se, että sinulla on autismi, ei tarkoita, että sinulla on savantin syndrooma. Savantin syndrooma on siis eri asia kuin autismi.

Uskon, että se miksi autismiin liitetään usein jokin erityislahjakkuus johtuu ehkä siitä minkälainen käsitys meille on annettu autismista esim. mediassa (esim. sademies elokuva). Mutta uskon, että monilla autisteilla on tosiaan jonkinlaisia lahjakkuuksia, muttei siksi, että ne olisivat syntyneet itsestään, vaan ne ovat syntynyt aivan niin kuin kaikilla muillakin: Opettelulla. Miksi autisminkirjolaisilla on sitten ehkä keskimääräistä enemmän jokin lahjakkuus liittyy ehkä siihen, että autisteilla on usein jokin tietty kiinnostuksen kohde, joillain läpi elämän, jota opetellaan ja tutkitaan vuosia. Kuka vain vuosien jälkeen opetellessaan jotain on siinä taitava, etenkin jos asiaan liittyy muita konkreettisia taitoja joissa on hyvä erimerkiksi muistaminen, kädentaidot, kehon hallinta..jne.


No niin, näiden ajatusten jälkeen minun on helpompi pohtia ja löytää asioita missä olen hyvä.

Säännöt siis ovat:
Minun ei tarvitse asiassa olla kaikkein paras
Minulla ei ole savantin oireyhtymää, joka olisi luonut minulle itsestään jonkin erityistaidon
Asia saattaa olla jokin mielenkiinnonkohteistani ja se on saattanut vaikka ihan huomaamatta kulkea elämässäni aina. Asia siis kiinnostaa ja kiehtoo minua.

Missä sinä olet hyvä?

Keräily

Olen lapsesta asti kiintynyt erilaisiin esineisiin vahvasti. Muistan vieläkin tarkasti varhaislapsuudestani pieniä esineitä, joista pidin kovasti. Eräs oli sellainen kangasmerkki yhdessä talvihaalarissa. Keittiössä oli kulmakaapissa puinen kulho, jossa oli puisia lastoja. Pidin niistä kovasti. Eräänä kesänä minä ja äitini menimme kukkakauppaan. Siellä hyllyssä oli posliininen peurakoriste-esine. Kerroin äidilleni, että se ''bambi'' katsoi minua ja koko sen ajan mitä olimme siellä ihastelin bambia. Sain sen myöhemmin syntymäpäivälahjaksi ja edelleen se on huoneessani. Olin tuolloin n. 3 -vuotias.

Olen kerännyt lapsesta asti kaikenlaista. Suurimmaksi osaksi kaikenlaista pientä.

Ensimmäisiä keräilykohteitani, joihin olin/olen syvästi kiintynyt olivat mm. paperit, joissa oli numeroita ja kirjaimia, näitä etsin varastostamme, naapurimme paperinkeräyspisteestä ja joskus sain postista tulleita mainoksia kokoelmaani. Erityisesti olin kiintynyt mökiltä löytyneisiin edesmenneen läheisen shekkeihin, muistiinpanoihin ja kuitteihin. Ne olivat suurin aarteeni. 

Keräilin myös vanhoja karttoja, muita vanhoja esineitä, purnukoita, kiviä, muovipusseja..

Tykkäsin järjestellä ja tutkia keräilykohteitani. Järjestelin ja tutkin papereitani. Pesin kiviä. Laskostin muovipusseja. Ja silitin karkkipapereita sileiksi.

Keräilykohteitani harvoin näytin kenellekään. En pitänyt tärkeänä näyttää niitä esimerkiksi muille lapsille. Yksi syy oli myös se, että tunsin, että muut vain pilaisivat minun keräilyjuttuni. 

Enkä edes oikeastaan ole vasta kuin lähivuosina ymmärtänyt, että se, että otan talteen minua miellyttävät asiat on keräilyä. Olen aina ajatellut, että se on vain sellainen automaattinen juttu. Ja minulle se onkin.

Useimmiten olen aina keräillyt asioita, joita olen löytänyt, en ostanut. Siksi en ole koskaan keräillyt sen ajan muotikeräilyjuttuja. Kuten pokemonkortteja tai figuureja yms. Voisin sanoa, että olen keräillyt ns. turhia ja muille arvottomia esineitä.

Kuitenkaan aivan kaikkea en ole voinut keräillä, sillä muuten kotini pursuaisi kaikenlaisesta pienestä. Sen takia ikään kuin keräilen kuvia. Alla esimerkkinä dino-lelu kuvat, joita otan jos löydän kirpputoreilta tällaisia leluja.

Muita keräily kohteitani ovat valot, jotka vilkkuvat (otan videon näistä), pinssit ja rintaneulat, pipot, tarrat, kortit..

Rakkaat neurotyypilliset,

Autismikirjolaisista on kirjoiteltu kaikenlaista tietoa, itseasiassa paljonkin, ja näiden kaikkien tietojen pohjalta on tehty heidän tyypillisistä piirteistään hyvin selvä lista. Nämä tiedot ovat kaikkien saatavilla ja hyvin selvästi esitetty. Listan piirteet kuvailevat autismikirjolaisten piirteitä neurotyypillisten näkökulmasta. Piirteet ovat luonnollisesti niitä asioita mitä neurotyypilliset eivät ymmärrä autismikirjolaisissa. Eli toisin sanoen piirteet ovat niitä tapoja, joita neurotyypilliset pitävät outoina. Ja täsmällisemmin sanottuna; ne ovat niitä piirteitä mitä neurotyypilliset näkevät autisminkirjolaisissa olevan ''vikana'' verrattuna normiin, eli neurotyypillisiin. Normin vastakohta on epänormaali. Mutta tämä on vain neurotyypillisten näkökulma!

Tähän väliin minun täytyy huomauttaa, että vaikka lista on pääasiasiassa tehty näin suorasti sanottuna autismikirjolaisten huonosta puolista (neurotyypillisten näkökulmasta edelleen), sen tarkoitus ei ole loukata ketään. Näin minä uskon. Ja jos sinä uskot erilailla niin ei kannata lukea enää eteenpäin. Tai jos haluat oppia ymmärtämään miksi näin ajattelen, kannattaa siirtyä tänne.

Pääpointti on, että huonojen puolien esille tuominen ei tarkoita automaattisesti sitä, että tahallaan yritetään loukata.

Jotta toista voi ymmärtää hänen huonot ja hyvät puolensa täytyy nähdä. Minun silmin katsottuna tässä on käynyt niin, että autisminkirjolaisien aidot tunteet ja ajatukset ovat jääneet pimentoon. Enkä millään tavalla vertaa tunteita ja ajatuksia siihen listaan, vaan siihen, että yhtälailla kuten neurotyypilliset, myös autisminkirjolaiset kokevat vaikeutta ymmärtää neurotyypillisiä. Ja siihen lisäksi ovat vielä heikommassa asemassa tulla hyväksytyksi neurotyypillisiin nähden. Neurotyypillisille on annettu huomattava etumatka tekemällä tällainen lista niistä asioista missä neurotyypillinen saattaa kokea vaikeutta hahmottaa autisminkirjolaisten ajattelua.
Vaikka listasta on toki hyötyä myös autisminkirjolaisille.

---

Leikitään mielikuvitus leikkiä.
Me asumme nyt kuussa. Täällä normaali on aivan eri kuin maapallolla. Suurin osa asukkaista elää tyytyväistä elämää. Osalla asukkaista on kuitenkin kaikenlaisia erilaisia vaikeuksia yhteiskunnassa. Heidän hätänsä on kuitenkin huomattu ja on alettu pohtimaan miten ja missä heitä voi auttaa. Asian pohtiminen tuntuu mahdottomalta. Kukaan ei ymmärrä miksi nämä ihmiset vain ahdistuvat ihan normaaleista asioista. Asiaa aletaan tutkimaan perinpohjin. Huomataan tiettyjä eroavaisuuksia mitä näillä ihmisillä on verrattuna normaaleihin. Huomataan myös, että henkilöillä, joita ahdistaa, on samantapaisia oireita toisiinsa nähden. Niitä aletaan listaamaan ylös.

- Tuijottaa intensiivisesti tai liian pitkän aikaa silmiin

- Keskittyy usein vähäpätöiseen asiaan ja saattaa jutella siitä pitkänkin aikaa, silloinkin, jos itse ei ole siitä kiinnostunut tai kokee jopa inhoa aiheeseen (mm. sää, lumityöt tai muut työt, tai tietty henkilö, henkilöt tai ihmisryhmä)

- Ei kuitenkaan pysty keskittymään mielenkiinnonkohteeseensa intensiivisesti

- Ei kiinnitä huomiota tai ei välitä erilaisista häiritsevistä äänistä tai muista yhtä aikaa tulevista ärsykkeistä. Saattaa sanoa, ettei kuule tai huomaa ollenkaan normaaleja ääniä. Kuulossa ei kuitenkaan ole vikaa.

- Huomattavia vaikeuksia olla yksin (ei diagnoosin kannalta välttämätön)

- Taipumus massahysteriaan eli kykenemätön ajattelemaan itsenäisesti, varsinkaan jos kyseessä on henkilöt jotka mielletään ystäviksi tai kavereiksi. Edes silloin kun nämä ihmiset toimivat väärin.

- Jatkuva tarve kertoa ja puhua muille (asian merkityksellä ei ole väliä)

- Kyvyttömyys nähdä asioita monesta eri näkökulmasta, varsinkaan jos näkökulmat poikkeavat omasta näkökulmasta

- Mielikuvituksen ja luovuuden puute taiteellisessa ilmaisussa (ei diagnoosin kannalta välttämätön)

- Rehellisyyden ja empatian puute

- Vaikeus ymmärtää suoraa puhetta (ajatus, että ihmiset tarkoittavat jotain muuta kuin sanovat)

- Edelliseen liittyen, huomattavia vaikeuksia itse sanoa asiat niin kuin asiat ovat

- Huomattavia vaikeuksia kertoa syvällisemmin asioista muille kuin tietyille henkilöille

- Vaikeus kuunnella vastavuoroisesti keskustelukumppania (puheen keskeyttäminen omalla kommentilla tai omien näkökulmien havainnointi jatkuvasti ääneen toisen vielä puhuessa)

- Vaikeus ymmärtää milloin on oma puheenvuoro

- Huomattava ajattelukulun epäloogisuus

- Mielipiteiden ylenpalttinen vaihtaminen ja vaikeus miettiä mitä on sanomassa (sanoo asian mitään miettimättä)

- Erityistaitoina tulkita muiden ihmisten ilmeitä ja eleitä

Minä en yksin osannut tällaista listaa tehdä, joten pyysin apua muilta autismikirjon henkilöiltä. Tämä oli lista neurotyyppillisistä, jotka ovat samassa asemassa kuussa autisminkirjolaisten yhteiskunnassa, kuin maapallolla autisminkirjolaiset neurotyypillisten maailmassa.

Autismi on jotain mistä kärsitään?

Alkukirjoitus: Jos koet vaikeaksi ymmärtää tätä tekstiä suosittelen lukemaan tämän:
http://kunloysin.blogspot.fi/2018/01/tietoa-autismista-ja-aspergerista.html

En voi puhua kaikkien autismikirjonhenkilöiden puolesta, mutta uskon puhuvani monen muunkin kuin vain itseni puolesta, kun kerron että autistiset henkilöt kärsivät, mutta se ei johdu autismista eli toisin sanoen heidän aivojensa toiminnasta.

Ja siksi lause, jota pidetään ehkä jotenkin päivänselvänä eli "autismista kärsivät ihmiset" ei ole looginen eikä pidä paikkaansa. Ja se antaa autismista jollain tavalla väärän kuvan.

Tässä tekstissä kerron minkä takia ihmiset sanovat, että autismista kärsitään ja minkä takia sitä sanontaa pitäisi mielestäni välttää.

---

Vaikka monien mielestä autistiset henkilöt saattavat käyttäytyä oudosti tai epänormaalisti, esimerkiksi erilaisilla liikkeillä, kuten käsien räpyttely tai itsensä heijaaminen. Asiaa täytyy mennä katsomaan itse autistisen henkilön näkökulmasta. Tällöin nähdään, että käytös, jota yleisesti neurotyypilliset pitävät epänormaalina on oikeastaan aivan normaalia ja olisi epänormaalia, jos hän ei tekisi niin kuin tekee.

(Lisäksi tähän välihuomautuksena sellainen asia, kun autismin yksi piirre kerrotaan olevan empatiakyvyn puute, joka tarkoittaa vaikeutta tulkita muita ihmisiä. Kysymys kuuluu keitä muita? Yhtälailla kuten autisminkirjonhenkilöillä on vaikeutta ymmärtää neurotyypillisiä, on neurotyypillisillä vaikeutta asettua autistisen henkilön asemaan. Eikö tämä juurikin kerro siitä, että neurotyypillisiltä puuttuu samalla tavoin empatiakykyä? Lisää aiheesta täällä)

Lisäksi, itsensä heijaaminen ja vaikka sanojen toistaminen on yksi keino helpottaa ahdistusta.
Mitä sinä itse tekisit ahdistuksen kourissa? Yrittäisitkö helpottaa sitä?
Yksi väärimpiä asioita joita tiedän on sanoa henkilölle, joka on ahdistunut, ettei hän saa helpottaa omaa pahaa oloa koska se näyttää muiden mielestä oudolta. (eri asia on jos helpottaminen aiheuttaa kärsimystä muille tai henkilölle itselle)

Miksi autistiset ihmiset sitten kärsivät ja miksi se halutaan ottaa esiin?
Yksinkertaisesti sanottuna tämä maailma on rakennettu mahdollisimman tehokkaaksi, mahdollisimman niin, että saataisiin nopeasti tuloksia ja oravanpyörä pyörii nopeaa. Osa ihmisistä kestää tämän ja osasta se tuntuu hyvältä ja luonnolliselta. Useimmat autisminkirjon ihmiset ja myös monet niistä jotka eivät ole autisminkirjoilla, eivät kestä sitä nopeasti menevää pyörää ja tipahtavat ehkä kyydistä pois. Se mikä heistä tuntuisi luonnolliselta on jäänyt taka-alalle.

Miksi yleisesti ottaen nämä ihmiset, jotka kestävät elää näin hektisessä maailmassa, ovat saaneet sellaisen vaikuttavan paikan maailmassa kuin päätösvallan miten asioita tehdään, väitetään johtuvan siitä, että suurimmalle osalle ihmisistä tämä yhteiskunnan toiminta on niin kuin heille on parhaaksi. Ei olisi järkevää toimia niin kuin se olisi parhaaksi toimia pienelle osalle väestöä.

Onko asia oikeasti näin? Autismin kerrotaan monessa lähteessä olevan alidiagnosoitu. Joka herättää itselläni ristiriitaisia tuntemuksia ja kysymyksiä.

- Miten voimme tietää mikä on suurimmalle osaksi parhaaksi jos emme edes tiedä millä tavoin suurin osa ihmisistä ajattelee?
-Mistä voimme tietää, että suurinosa ihmisistä tosiaan on neurotyypillisiä jos emme tiedä kuin moni on autisminkirjoilla?
-Miksi erilaiset mielenterveydenhäiriöt lisääntyvät jos suurimmalla osalla on täällä hyvät oltavat? (voi myös olla ettei mielenterveydenhäiriöt ole lisääntyneet vaan on paremmat mahdollisuudet huomata niitä mm. sen takia ettei asiaa enää hävetä niin paljoa)

Mutta oli miten oli entä jos suurin osa ihmisistä ei tosiaankaan kestä tämän yhteiskunnan tapoja ja käytänteitä?

Väistämättä tulee myös mieleen ajatus siitä, kun autismin yksi piirre kerrotaan olevan juurikin vaikeus kertoa itsestään, tunteistaan ja ajatuksistaan sekä loogisesti ajateltuna erilaisista mielenterveydenhäiriöistä kärsivien kaikki energia menee seuraavan minuutin kestämiseen, joten heidänkin ajatukset ovat väistämättä jäänet taka-alalle;

Oli näitä ihmisiä kuin paljon tahansa, vaikkapa suurin osa ihmisistä, ovat heidän ajatuksensa jääneet taka-alalle silloin joskus ja nyt kun alettu pohtimaan miten yhteiskunnan pitäisi kehittyä eteenpäin. Joka näin sanottuna kuulostaa ehkä liian yksinkertaiselta, mutta pääpointti siinä on tärkein. Kun pitäisi kertoa mitä haluaa elämältä ja miten olisi parhain mahdollista toimia, ovat he jotka ovat pitäneet ääntä ja vastanneet nopeimmin saaneet haluamansa. Jotka tässä tapauksessa ovat luultavasti niitä joita on vetänyt puoleensa nopeat tulokset, raha..tms.

Tarkemmin sanottuna siis autistiset ihmiset kärsivät ympäristön takia.
Miksi ihmiset sanovat, että autistiset ihmiset kärsivät?
Joissain tapauksissa, mutta ei kaikissa, häiritseviä tekijöitä on niin paljon, että todetaan ettei ole mahdollista ottaa kaikkia tekijöitä pois. Ja että henkilön pitää vain kestää. Ja jos hän vaatii helpotuksia hänelle saatetaan sanoa jotain sellaista kuin, että kestä tai muuta itseäsi.

Joissain tapauksissa se, ettei tekijöitä ole mahdollista ottaa tuosta noin vain pois, pitää paikkaansa. Ahdistavat tekijät saattavat olla esimerkiksi ristiriidassa keskenään. Kuten: Ahdistaa olla yksin, mutta ahdistaa myös olla muiden seurassa. Joka on yksikertainen esimerkki.

Joissain tapauksissa ja uskon myös, että suurimmaksi osaksi väite ettei asiaa voida muuttaa on tekosyy välinpitämättömyydelle tai muutoksien pelolle. Tällöin on paljon helpompi väittää henkilölle ja itselle, että henkilössä itsessä on vain jokin epäluonnollista, kuin että myönnetään, että ympäristössä on jotain vialla. "Miten niin ympäristössä? Meillähän täällä on kaikki aivan täydellisesti! "
Tämän takia tilalle otetaan ehkä mieluummin joku joka ei vaadi muutoksia. Joka kestää asian,
mutta kuinka kauan? Olen kuullut, että kaikkia ihmisiä jollain tasolla häiritsee autisminkirjonihmisiä häiritsevät tekijät, mutta autisminkirjonihmiset huomaavat asiat ennen neurotyypillisiä.

Vaikka on helpompi sanoa, ettei meidän ympäristössä ole mitään vikaa on paljon helpompi muuttaa ympäristöä, kuin ihmisten monimutkaista aivotoimintaa. Ja kaiken lisäksi jokaisella ihmisellä on oikeus elää sellaisessa ympäristössä, joka ei kohtuuttomasti aiheuta vaikeuksia. Ja jokaisella on oikeus vaatia sitä.

Miksi autismi on alidiagnosoitu johtuu varmasti monesta tekijästä mutta uskon yhden tekijän olevan juurikin pelko muutoksista. Muutoksia pelätään autisminkirjon puolella ja tässä tapauksessa myös neurotyypillisten puolella tai niiden puolella, jotka ovat äänekkäimpiä ja he haluavat tietysti toimia niin kuin heille on parhaaksi.