Kauan odotettu minä

Eilen siis vihdoin oli kauan odotettu ja suunniteltu psykiatrin tapaaminen.
Minua ollaan monelta suunnalta varoitettu siitä etten saa laittaa liikaa odotuksia tapaamista varten, koska psykiatri saattaa hyvinkin todeta, ettei löydä minusta poikkeavia piirteitä, joka olisi ollut hyvin järkyttävää itselleni.

Minusta se, että joku olisi väittänyt ettei minussa todellisuudessa ole poikkeavuuksia on aivan mahdotonta ja suoraan sanottuna vale. Se kertoisi vain siitä etten ole osannutkaan olla oma itseni tai lääkäri on epäpätevä. Piirteeni ovat nimittäin todella vahvoja sekä koko elämää hallitsevia.

Omana itsenä oleminen luulisi olevan ihan helppoa ja luontevaa, mutta se on silloin suuri haaste, jopa mahdotonta, kun ja jos on pyrkinyt koko ikänsä toimimaan ja ajattelemaan täysin päin vastoin kuin oma minuus ajattelisi ja toimisi. En ole koskaan opetellut mitä minä haluan vaan sitä mitä minun pitäisi haluta.
Tästä on kuitenkin tullut yksi vahvuuksistani, pystyn nykyään ajattelemaan täysin erilailla kuin itse ajattelen, tuntemaan sekä ymmärtämään tätä toista ajattelutapaa. Tämä vahvuus ei kuitenkaan näy arkisissa sosiaalisissatilanteissa.

Kun sain psykiatrin ajan aloin heti opettelemaan minkälainen minä olen. Tämän lisäksi opettelin myös miten kerron todellisia asioita itsestäni muille (neurotyypillisille) ja mikä ylipäätään on minua itseäni.
Olen siis 22-vuotta opetellut neurotyypillisten ajattelutavan ja pyrkinyt lähes jokaisessa tilanteessa käyttämään sitä tapaa, joka ei vieläkään tunnu luonnolliselta ja se vaatii jatkuvaa ponnistelua ja aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta. Opin alle vuodessa oman luonnollisen ajattelutapani. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun olen asiaa näin puhtaasti pohtinut. Parin kuukauden aikana elämäni on muuttunut paljon parempaan suuntaan. Ja tuntuu kuin 22-vuotta elämässäni on oikeastaan mennyt aivan hukkaan.

Ainut asia mikä minua tapaamisessa siis jännitti oli, etten ehkä kykene olemaan oma itseni ja sulkeudun kuoreen, joka väkisin tunkeutuu oman itseni ja ulkomaailman väliin.
Kuoreen sulkeutuminen näyttäytyy muille niin, että olen vähän ujo ja hiljainen mutta "normaali". Todellisuudessa en ole ujo enkä laisinkaan hiljainen. Kuoreen sulkeutuminen, jota itse hädin tuskin pystyn estämään tai edes huomaamaan, olisi tietysti johtanut siihen, että lääkäri ei olisi huomannut minussa mitään poikkeavaa. Joka kertoisi siitä, että epäonnistuin olemaan oma itseni.

Tapaamisella: Monien tekemieni ajatuskarttojen avulla en jumittunut yhteen kohtaan vaan pystyin kertomaan itsestäni melkein luontevasti. Yksi merkittävä tekijä oli myös se, että annoin luvan itselleni olla katsomatta psykiatria silmiin, joka helpotti oloani suunnattomasti. Psykiatri totesi lopuksi, että olen aivan selkeä tapaus ja minulla on ainakin asperger. Jatkossa asiaa tutkitaan vielä tarkemmin, sillä minulla on myös adhd-piirteitä. En muista, että olisin koskaan ollut näin ylpeä itsestäni. Kykenin melkein täysin olemaan oma itseni ja pystyin kaikesta huolimatta hahmottamaan oman minuuden, joka on siis lähes koko elämäni ajan ollut piilossa muiden ihmisten käsityksien ja ajatusten takana. Ja pystyin jopa kertomaan siitä toiselle!